Kamppailuvirasto Äärivirallinen Koneisto
Alisuoriutuu tiukoissa paikoissa. Ei elä niin kuin ammattiurheilijan pitäisi. Jäätyy mestaruusotteluissa. Donald Cerrone on kohdannut ammattilaisvuosinaan kovaa kritiikkiä, pienistä puutteistaan huolimatta ”Cowboy” on silti kavunnut ennätystilastojen kärkeen.
Donald ”Cowboy” Cerrone on kohdannut ammattilaisvuosinaan kovaa kritiikkiä. Cerrone on kiistattoman lahjakas urheilija, mutta hän ei ole lukuisista yrityksistä huolimatta onnistunut nousemaan isojen MMA-organisaatioiden mestariksi. Cerrone on noussut korkeuksiin vain pudotakseen sieltä alas. Komeat voittoputket ovat päättyneet mahalaskuun, mahdollisuudet mestaruuksiin ovat lipsuneet sormien välistä. Cowboy on tippunut h-hetkellä hevosen selästä.
Yksittäisiä titteleitä tärkeämpää on kuitenkin pitkäkestoinen menestys. Menestyksen yksi mittari on voitettujen otteluiden määrä, mutta vielä tärkeämpi mittari on yleisön kiinnostus. Kamppailijan persoona ja ottelutyyli muodostavat kokonaisuuden, joka joko herättää kiinnostusta tai sitten ei. Tämä puoli ei ole koskaan ollut Cowboyn ongelma – Donald Cerrone on kiistattoman kiinnostava ottelija.
Iso osa Cerronen karismaa on hänen kursailematon tyylinsä. Cerrone tykkää tapella: mitä useammin, sitä parempi, eikä vastustajallakaan ole niin väliä. Tärkeintä on hyvä matsi ja yleisön viihtyminen. Kun nämä osa-alueet täyttyvät, myös taloudellinen hyöty seuraa perästä.
Härkää sarvista
Cerronen tarinan tärkeimmät alkutahdit iskettiin 1980-luvun lopussa Coloradossa, Broomfieldin kaupungissa. Cerronen isovanhemmat, Don ja Geraldine, hoitivat vilkasta lasta usein, sillä pikku-Donald ei malttanut pysyä hetkeäkään aloillaan ja karkaili päivähoidosta. Pojalla todettiin tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö 4-vuotiaana, johon määrättiin myös lääkkeet.
Isovanhemmat eivät kuitenkaan uskoneet pillerien tehoon. Geraldine muisteli Sports Illustratedille tammikuussa 2013 antamassaan haastattelussa 30 vuoden takaisia aikoja.
”Kun lapsi on älykäs ja kiinnostunut ympäristöstään, hän voi käyttäytyä villisti, juosta ympäriinsä ja tehdä hölmöjäkin asioita. Donaldin oli purettava energiaansa johonkin. Lääkärit olisivat halunneet hänen olevan hiljaa ja muuttaa Donaldin luonnetta. Mutta hän ei ollut hiljainen – hän oli jo pienestä pitäen Cowboy.”
Cerronen vanhemmat erosivat, kun poika aloitteli lukiota. Donald muutti pysyvästi isovanhempiensa luokse ja sai elämäänsä vakautta, mutta nuorukainen ei onnistunut pysymään erossa vaikeuksista. Cowboy nahisteli baareissa ja joutui tekemisiin myös virkavallan kanssa. Isovanhemmat joutuivat usein noukkimaan hänet keskellä yötä putkasta.
Aikuisuus häämötti, mutta Cerronen elämällä ei ollut selvää suuntaa. Hän painoi hommia rakennustyömaalla ja kokeili rodeoratsastajan uraa, kummastakaan ei kuitenkaan ollut pitkäaikaiseksi ratkaisuksi. Sitten sattuma puuttui peliin.
Täysosuma
Parikymppinen Cowboy asteli ystävänsä houkuttelemana coloradolaiselle potkunyrkkeilysalille. Se oli rakkautta ensipotkaisulla. Cerrone lähes asui salilla, kehittyi hurjaa tahtia ja alkoi kilpailla ahkerasti. Cowboy osallistui potkunyrkkeilyturnauksiin eri puolilla maailmaa ja alkoi harjoitella myös thainyrkkeilyä.
Helmikuussa 2006, noin neljän vuoden harjoittelun ja hyvän turnausmenestyksen jälkeen, Cerronea pyydettiin osallistumaan Ring of Fire -iltamaan. Lajina oli vapaaottelu ja ottelupalkkioksi luvattiin 5000 dollaria. Cowboy nyökkäsi ja hyökkäsi: tuleva UFC-ottelija Nate Mohr taputti kahden minuutin painin jälkeen kolmiokuristuksen puristuksessa.
Seuraavan puolentoista vuoden aikana Cerrone otteli kuusi kertaa ja voitti kaikki kamppailut ennen täyttä aikaa. Cerronen isovanhemmat olivat onnellisia nuoren miehen puolesta, sillä Cowboy oli viimein löytänyt oman paikkansa. He myös matkustivat paikan päälle katsomaan pojanpoikansa kamppailuja aina kun mahdollista.
Oli uuden askeleen aika. World Extreme Cagefighting tarjosi Cerronelle sopimusta ja Cowboy muutti New Mexicoon harjoittelemaan Greg Jacksonin salille. WEC-ura käynnistyi kahdella peräkkäisellä voitolla, mutta Cerrone ei ollut tyytyväinen asumisratkaisuunsa. Cowboy kaipasi enemmän elintilaa ja iski silmänsä Albuquerquessa myynnissä olleeseen karjatilaan. Ainoa ongelma oli pankkitilin saldo.
Perhe pitää yhtä
Cerrone kysyi neuvoja isoisältään, joka otti tilanteen haltuun. Don näki, kuinka omistautunut pojanpoika oli uudelle uralleen ja päätti auttaa häntä kaikin mahdollisin keinoin. Don rahoitti tilan hankinnan, mutta uudet ongelmat vaanivat jo oven takana.
Cowboyn loistavasti käynnistynyt vapaaottelu-ura alkoi takellella. WEC-mestaruusottelu Jamie Varneria päättyi hajaäänitappioon ja Cerrone hävisi titteliotteluissa kahdesti myös Benson Hendersonille. Revanssi Varnerista lämmitti mieltä, mutta kun vuosi 2010 lähestyi loppuaan, Cerronen perhettä kohtasi tragedia.
Isoisä-Donin aiemmin sairastama syöpä uusiutui ja hänen terveytensä heikkeni vauhdilla. Sitkeä vanhus ilmoitti kuitenkin Cowboylle, ettei hän suostu kuolemaan ennen kuin näkee pojanpoikansa ottelevan UFC:ssä. WEC sulautettiin osaksi UFC:tä ja Cerronelle tarjottiin lyhyellä varoitusajalla ottelua Paul Kellyä vastaan, jonka hän hyväksyi.
Cowboy päihitti Kellyn vakuuttavasti ja tienasi suorituksestaan 110 000 dollaria. Voitto oli kuitenkin katkeransuloinen – Don Cerrone menehtyi lähes heti kamppailun jälkeen. Henkilökohtainen menetys asetti vapaaottelun oikeaan perspektiiviin: Cerrone näki, että kamppailu-ura on tärkeä, mutta perhe on vielä tärkeämpi.
Ennätyksellisen hyvä
Vuoden 2011 jälkeen on tapahtunut paljon. Vaikka Cerrone ei ole voittanut UFC:n mestaruutta, hänen uransa on ollut poikkeuksellinen. Aloitetaan numeroista.
Cerrone teki UFC-debyyttinsä kypsässä 27 vuoden iässä. Kahdeksan vuotta ensimmäisen UFC-ottelun jälkeen Cowboyn ansiolista on hämmästyttävää luettavaa. 30 ottelusta on koossa ennätykselliset 22 voittoa, joista peräti 16 on tullut lopetuksella. Sekin on UFC:n ennätys. Suoritusbonuksia on kertynyt samaiset 16 kappaletta, mikä tarkoittaa rahaksi muutettuna noin miljoonaa dollaria.
Suoritusbonusten määrä kertoo paljon Cerronesta ottelijana. Hän on pohjimmiltaan potkunyrkkeilijä, mutta amerikkalainen on matossa yhtä taitava kuin pystyssä. BJJ-mustavyö hallitsee niin pysty- kuin mattopainin. Suuria heikkouksia ei ole, vahvuuksia sitäkin enemmän.
Vuosi sitten Cowboyn ura näytti kulkevan kohti auringonlaskua. Tappiot Darren Tillille ja Leon Edwardsille sysäsivät veteraanin ahtaalle. Marraskuussa 2018 monien suut loksahtivat auki hämmästyksestä, kun Cerrone koulutti nuorempaa ja fyysisempää Mike Perryä matossa. Vasta isäksi tullut konkari näytti syttyvän uuteen liekkiin.
Tammikuussa 2019 trendi toistui. Vastaan asettui nuori, tyrmäysvoimainen ja koppava Alexander Hernandez, joka uhosi lähettävänsä Cerronen vanhainkotiin. Cowboy malttoi mielensä ja antoi iskujensa puhua: Hernandez talttui toisessa erässä teknisellä tyrmäyksellä. Paluu kevytsarjaan ei olisi voinut sujua paremmin.
Loppunäytös
Cerrone täyttää maaliskuussa 36 vuotta. Ura lähestyy loppuaan, mutta Cowboy ei ole luopunut mestaruushaaveistaan. Hän on henkisesti aiempaa kypsempi, isyys on tuonut elämään tasapainoa ja aiempaa paremman kontrollin kaikkeen tekemiseen. Cerrone ei enää hosu, vaan keskittyy olennaiseen. Harjoittelun ja levon suhde on kunnossa, ravintopuoli on hallussa ja perhe-elämä kukoistaa.
Khabib Nurmagomedovin suistaminen valtaistuimelta olisi jättiyllätys, toisen vonkaleen kesyttäminen ei sen sijaan yllättäisi. Cerronen ja Conor McGregorin välinen ottelu on lähempänä toteutumista kuin koskaan. Kamppailu irlantilaistähteä vastaan tarkoittaisi Cowboyn uran suurinta tilipäivää ja mahdollisuutta kohota vapaaottelun suurimpien supertähtien joukkoon.
Cerrone on rikkonut UFC:n ennätykset ja nousee taatusti uransa jälkeen vapaaottelun Hall of Fameen. Nyt on aika nauttia aktiiviuran viimeisistä vuosista ja näyttää, mistä kehien kovin cowboy on tehty.
Teksti: Markus Lukkarinen
Kuvat: Jani Mesikämmen
