ERIKOISBONUS! 200% talletusbonus 200€ asti!

Monen nimen mies Pok Jääskeläinen jahtaa maailmanmestaruutta

Kotimaisen thainyrkkeilyn kestomenestyjä Pok Jääskeläinen vaihtaa nimeä tiuhaan, mutta tavoite pysyy: hän haluaa maailmanmestariksi. Unelma on jälleen käsillä heinäkuun MM-kisoissa.

Pok Jääskeläinen
Pok Jääskeläinen on monen nimen mies. Kuva: Teemu Siikarla.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Suomalaisen thainyrkkeily-yleisön suosikkiottelija on astellut kehään ainakin nimillä Pok Biil, Pok Jääskeläinen, Surachai Sosom ja Helsinki Tod Muaythai. Mutta millä nimellä parhaillaan Thaimaassa lajin MM-kisoihin valmistautuva kamppailija haluaa itseään kutsuttavan?

”Pok Jääskeläinen oli ensimmäinen ottelunimi junioriaikoina. Edelleen Suomessa sitä käytetään joissakin kisoissa, mutta Pok Biil on ollut se, millä mut tunnetaan.”

”Tulin viime vuonna treenireissulle Thaimaahan ja entinen Thaimaan paras lähiottelija Pokkew nimesi mut ekaan otteluun Max Muay Thai -tapahtumassa Helsinki Tod Muaythaiksi. Hänen mielestään oli hauska, kun olen thaikku mutta Suomesta, ja nimesi mut Suomen pääkaupungin mukaan, jotta se hämmentäisi katsojia ja tuomareita. Surachai Sosom on mun virallinen nimi, PM-, EM- ja MM-kisoissa käytetään vain oikeata nimeä. Pok The Biil, sillä mua voi jatkossa kutsua”, Pok selittää nimikavalkadia.

Viimeiset 16 otteluaan ilman tappioita otellut Pok Biil nousi thainyrkkeilyn kansainväliselle tasolle jo vuonna 2011 ja on siitä lähtien ollut yksi Suomen kestomenestyjistä.

”Mun merkittävimmät saavutukset on juniorien Euroopan mestaruus 2012, ja samana vuonna osallistuin miesten B-sarjan MM-kisoihin, ottelin 5 matsia ja tulin toiseksi. Ammattilaisissa voitin viime vuonna Max Muay Thain stadionmestaruuden Thaimaassa paikallista vastaan, jolla oli viiden voitton putki. Sen vastustaja sairastui ja mulle annettiin tilaisuus haastaa mestari viikon varoitusajalla. K1-puolella oon voittanut neljä neljän miehen turnausta putkeen ja viimeisin oli King of Kings -turnaus Helsingissä.”

Parhaillaan Pok harjoittelee Bangkokissa 19.–29. heinäkuuta iskettäviä thainyrkkeilyn amatöörien MM-kisoja varten. Harjoitusleirille Tod Muaythai -salille Bangsaeniin hän lähti jo kolme viikkoa etuajassa.

”Lähdin aikaisemmin, sillä koen, että mulla on etulyöntiasema. Ehdin kolmessa viikossa tottua aikaeroon, ilmastoon ja Thaimaan rytmiin, varsinkin kun puntari on aamulla ja ottelu voi olla jo päivällä. Täällä treenataan kaksi kertaa päivässä: aamulla 2–3 tuntia, sitten kuuden tunnin lepo ja iltatreeni uudet kolme tuntia. Saman kaltainen rytmi on MM-kisoissa. Aamulla painonveto ja sen jälkeen 5–7 tunnin lepo ja ottelu. Harjoituksissa keskityn ottelukestävyyteen ja lähiotteluun. Kyseessä on turnausmuotoiset kisat, otteluja voi tulla kolmena päivänä peräkkäin ja lähiottelulla säästyy suurimmilta vammoilta ennen finaalia”, helsinkiläinen järkeilee.

”Ennen kuin tulin tänne, kävin kolmella eri salilla viime vuonna ja koin, että täällä on parasta treenata. Tod Muaythai ei ole Bangkokissa, missä ilma ei oo hyvä, eikä Pattayalla sillä Pattaya on mulle liian vaarallinen paikka, koska treenit voi jäädä vähiin. Bangsaenin ranta on salista noin viiden kilometrin päässä ja oli viime vuonna Thaimaan puhtain kaupunkiranta.”

Pok Jääskeläinen
Pok Jääskeläinen valmistautuu MM-kisoihin Thaimaassa. Kuva: Teemu Siikarla.

MM-kisoissa Pokin tavoittelema painoluokka on totuttua alempi, alle 63,5 kiloa. Amatööriturnauksissa punnitus on jokaisen ottelupäivän aamuna, joten painojen suhteen on oltava tarkkana ja aiemmat arvokisansa suomalainen onkin otellut sarjaa ylempänä 67-kiloisissa. Nyt haetaan kuitenkin voimaetua vastustajiin.

”Sain ajatuksen mennä alempaan sarjaa, koska ottelin King of Kingsissa alle 65 kilon sarjassa. En joutunut hirveästi ponnistelemaan ja paino tippui helposti. Nyt pitää tehdä enemmän töitä ja katsoa tarkkaan ruokavalio ja treeni, jotta painonpudotuksen jälkeen on voimaa otella. Treenit ja painonpudotus ovat menneet hyvin, enää ei ole kuin 4,5 kiloa tavoitteeseen.”

”Onnistuminen riippuu kuitenkin säästä. Nyt on Thaimaassa sadekausi ja heinäkuu on pahin sadekuukausi. Kun sataa, aurinko on piilossa ja painonveto on todella raskasta. Katson sään mukaan, mihin painosarjaan menen. Jos sataa viikko ennen kisaviikkoa, menen ylempään sarjaan, mutta jos sade lakkaa, menen alle 63,5 kilon sarjaan. Kun Thaimaassa sataa, se tulee kuin kannusta ja turhaan silloin yrittää vetää painoja ilman Thaimaan kuumaa aurinkoa”, Pok taustoittaa.

Thainyrkkeilyn MM-kisojen taso on kivikova ja miesten sarjoissa suomalaiset eivät ole juhlineet mestaruutta yli kymmeneen vuoteen. Mitalitkin ovat olleet kiven alla. Pok ei kuitenkaan ole lähdössä Bangkokiin vain osallistumaan tai keräämään kokemusta, vaan tavoitteena on maailmanmestaruus.

”Totta kai kulta on aina silmissä. Teen parhaani ja annan kaikkeni, jotta voitan nämä kisat. Ympäri mailmaa tulee kovia nimiä, mutta pitää uskoa, että olen kovempi. Olen itsevarma ja tulen pärjäämään hyvin kisoissa”, Pok lataa itsevarmana.

Maailma ei kuitenkaan lopu MM-kisoihin ja 24-vuotiaalla urheilijalla on vielä runsaasti kisavuosia jäljellä. Jatkosuunnitelmiakin on jo hahmotteltu.

”MM-kisojen jälkeen tämän vuoden lopussa on EM-kisat Espanjassa. Voitin King of Kingsin neljän miehen turnauksen toukokuussa ja turnauksen voitosta luvattiin MM-tittelimatsi. Ottelijana pitää olla valmiina aina ottelemaan, missä vain ja milloin vain, sillä kaikki ottelut vie eteenpäin lähemmäs mun unelmaa olla thainyrkkeilyn maailmanmestari!”

Teksti: Antti Sariola
Kuvat: Teemu Siikarla

ERIKOISBONUS! 200% talletusbonus 200€ asti!

Virkailija Jani Mesikämmen

Check Also

Salmimies Cage 48

Salmimies uransa kovimmasta voitosta: ”En edes hengästynyt”

Suvi Salmimies otti uransa kovimman voiton Cage 48 -kortilla illan toisssa pääottelussa. Suvi Salmimies (11-6-1) …