Conor McGregor palasi yleisön eteen: ”Murskaan tämän pienen rotan!”

UFC 229 -illan ennakkotunnelmat leimahtivat liekkeihin toden teolla, kun tapahtuman päätähdet Khabib Nurmagomedov ja Conor McGregor kohtasivat ensimmäisen kerran silmätysten median edessä New Yorkissa.

UFC 229
UFC 229 -illan tähtikaksikon ensimmäinen kohtaaminen ei pettänyt.

Kiihkeästi odototetun lokakuun UFC 229 -illan päätähdet Khabib Nurmagomedov ja Conor McGregor kohtasivat torstai-iltana ensimmäisen kerran silmätysten, eikä kuumaa show’ta kaivanneiden kamppailufanien tarvinnut pettyä. New Yorkissa järjestetty mediatilaisuus oli suljettu yleisöltä, mutta suorana lähetyksenä se saavutti miljoonaluokan yleisön verkossa.

Kevään törttöilyjensä ja oikeustuomionsa jälkeen pitkälti hiljaiseloa viettänyt McGregor otti ohjat käsiinsä välittömästi lavalle päästyään. Hän ei juurikaan kuunnellut itselleen osoitettuja kysymyksiä, saati antanut Nurmagomedoville rauhaa vastailla omiinsa.

”Palaan hiljentääkseni tämän tyypin, tämän pienen rotan. Palaan, koska rakastan kamppailemista, ja rakastan joka hetkeä, kun murskaan hänet”, edellisen kerran kaksi vuotta sitten UFC-häkissä nähty irlantilainen supertähti julisti.

Tilaisuus sai toistuvasti jopa kiusallisia piirteitä kaksikon inttäessä toisilleen alakoulutasoisella ulosannilla. McGregor käytti myös tilaisuutta hyväkseen mainostaakseen uutta viskimerkkiään. Toisaalta ”Notoriuous” osoitti harjoittelun ohessa käyttäneensä aikaa vastustajansa taustojen selvittämiseen kirkuen solvauksia niin Vladimir Putiniin, Ramzan Kadyroviin, Nurmagomedovin isään kuin tämän manageriinkin liittyen.

Dagestanin ylepys ei loukkauksista hätkähtänyt ja tyytyi itse rauhallisempaan linjaan. Hallitsevan mestarin tyyneydellä Nurmagomedov kuittasi McGregorin huutelut toistuvasti muistuttamalla päivämäärästä, jolloin on puheiden sijaan tekojen aika.

”Tässä ei ole kyse viskistä. Lokakuun kuudentena teen sinusta selvää. Luuletko todella nauttivasi siitä?”

Venäläismestari oli haluton antamaan tarkempaa ennustusta ottelun kulusta, mutta Nurmagomedov kuvaili, miten näkee koitoksen etenevän.

”Saan hänet väsyneeksi ja nautin sitten. Hän luovuttaa aina, kun ei jaksa enää”, Nurmagomedov arvioi.

Conor McGregor oli tuttuun tapaan suorasanainen omassa povauksessaan.

”Näen dominointia, hänen päänsä pomppii kanveesista. Jatkan niin kauan kuin on tarpeellista, uskon ensimmäisen erän voittoon”, kuului irlantilaisen näkemys.

UFC 229 taistellaan Las Vegasissa 6. lokakuuta. Pohjoismaissa kuumin suurottelua edeltävä puheenaihe on ollut Viaplayn päätös siirtää Nurmagomedov vs. McGregor -ottelu erillisen PPV-maksun taakse.

Ylilyönti-podcast pohjusti jo aiemmin odotetun koitoksen ennakkoasetelmia ja pohti, saako Conor McGregor ansionsa mukaan.

Katso torstain mediaspektaakkelin tallenne kokonaisuudessaan alta.

Teksti: Jani Mesikämmen

Virkailija Jani Mesikämmen

Check Also

CAGE 52 – Liveseuranta

Edellisestä olikin vierähtänyt aikaa! Edellisen kerran Helsingin Kulttuuritalolla oteltiin 10.10.2020 ja silloinkin paikan päälle oli …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *