Olli Santalahden kansainvälinen debyytti oli viihdyttävä ja tiukka koitos, jossa ainoastaan lopputulos oli suomalaisittain harmittava.

Ensimäisessä erässä vastustaja Adam ”The Love Doctor” Proctor sai pystyssä osuttua jonkin verran Santalahtea paremmin. Santahti lähti hakemaan useita alasvientejä, joita nopealanteinen englesmanni sai useamman estettyä, kunnes erän lopussa Santalahti onnistui ja sai ottelun mattoon.
Toisessa erässä Santalahti pääsi jo jyvälle lyömispuolestakin, mutta haki ottelun mattoon. Kehätuomari hetken katseltuaan aktiivista, mutta verkkaista matto-ottelua päätti nostaa ottelun pystyyn. Tällä kertaa väsyneempi Santalahti joutui pystyottelussa alakynteen ja erän loppu meni Proctorin hallinnassa.
Kolmanessa erässä Proctor sai vietyä ottelun mattoon, mutta Santalahti käänsi itsensä hienosti jalkalukkouhan kautta päälle ja selkään. Proctor pääsi jaloilleen Santalahden painostaessa seinäpainissa. Häkkituomari piti linjansa, eikä painia turhan pitkään katsellut vaan siirsi ottelijat melko nopeasti keskelle. Loppu erä meni lyöntejä vaihdellen, päättyen Santalahden yksimieliseen pistetappioon.
Teksti: Matti Hirvonen
Kuva: Teemu Siikarla