Mikko Ahmala (6-5-0) oli tehdä paluun häkkiin Imatralla, mutta toisin kävi. Uusi mahdollisuus tuli tällä kertaa kuitenkin yllättävän nopeasti.

Sinun piti otella Carelia Fightissä viikko sitten mutta lopulta vastustajien vaihtumisen ja poisjääntien takia homma kuivui kasaan. Minkälaiset fiilikset koko sopasta jäi?
”Olen pettynyt ja suoraan sanottuna vittuuntunut. Valmistauduin kovaa monta viikkoa ja pudotin painon sovitusti. Vastustaja vaihtui matkan varrella neljä kertaa, kahdesti viimeisen viikon aikana ja sitten lopulta ottelu ei toteutunutkaan. Kaikki tällainen on fyysisesti, mutta myös erityisesti henkisesti kuluttavaa.”
Vaikka ottelu Careliassa jäikin harmillisesti toteutumatta, löytyi korvaava ottelu suhteellisen nopeasti. Miten asia eteni?
”Oikeastaan heti kun tieto ottelun peruuntumisesta tuli julki, niin Ville Saari otti yhteyttä ja ilmoitti että heillä olisi tarjota ottelu Total Fightiin – ei siinä kauaa tarvinnut asiaa miettiä.”
Vastaasi asettuu tällä kertaa 11-7-0 -listainen Maxim Mikhteev. Tiedätkö vastustajasta sen enempää?
”Muutaman ottelun häneltä olen katsonut läpi. Fyysinen kaveri joka vaikuttaisi melko monipuoliselta ottelijalta. Oma ottelutauko on valitettavasti hieman venynyt, mutta minulle kyllä sopii käydä ottelu matossa tai pystyssä.”
Voittoresepti lienee samanlainen kun edellistä vastustajaa vastaan oli suunniteltu?
”Kyllä se pitkälti samanlainen on. Kun ottelu alkaa, niin olen valmistautunut tekemään kaikkeni, että vastustaja tulee joko tyrmätyksi tai joutuu luovuttamaan ennen täyttä aikaa.”
Esiinnyt siis 12.10. järjestettävän Total Fight Night IV -tapahtuman toisessa pääottelussa. Millaisia terveisiä haluat lähettää vielä mahdollisesti lipun ostoa harkitseville katsojille?
”On todella hienoa päästä esiintymään lahtelaisyleisölle. Jos haluatte nähdä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niin niitä on varmasti luvassa ainakin minun ottelussani.”
Teksti: Jarno Nurminen
Kuva: Teemu Siikarla