Taiteellinen teksti- ja videodokumentti Verta ja Tunteita näyttää tuokion Cage 47 -otteluillan kulisseista. Teoksen keskiössä on lääkäri Christer Lybeckin paikkattavana oleva ammattilaisvapaaottelija Olli Santalahti ja hänen taustajoukkojensa kommunikaatio poikkeuksellisessa, mutta heille arkisessa hetkessä.

Kuva: Jarno Nurminen
Elämä on karua, mutta vapaaottelu on karumpaa. Ensin sitä lipuu valokeiloihin puolijumalana kuolevaisten hurratessa – sitten joku lyö. Valot alkaa vilkkua vähän eri tavalla ja automaatio iskee päälle. Ja vaikka kääntäisikin tilanteen voitoksi, on sitä pienen parrasvalopaistattelujen jälkeen ahtaassa takahuoneessa jakkaralla paikattavana ”ystävien” naureskellessa vieressä. Kamppailija ei kiusaa, vai kiusaako?
Onko vittuilu sittenkin välittämistä? Ehkä vain he, jotka ovat käyneet saman koulun tuntevat olonsa niin turvalliseksi, että uskaltavat aukoa päätään, sillä kaikki tietävät, että seuraavan pillin soidessa sitä suunnataan taas yhdessä kohti taistoa. Arvet kaunistavat jo valmiiksi kaunista toveruutta ja verivalat on vuodatettu joka kerta ennen tikkien laittoa. Kaiken veren ja vittuilunkin keskellä veljeskunnan jäsen uskaltaa spontaanisti avautua muiden kellojen äänten vaihtuessa empatian puolelle.
Ehkei kamppailijat olekaan niin kylmäsydämisiä kuin mitä tavan kansa ylimielisesti ajattelee. Ehkä kamppailijat kaiken karuuden keskellä ovatkin ensisijaisesti rakastajia ja sitten vasta pakastajia.
Ohjaus: Jyrki Nurminen
Kuvaus: Jarno Nurminen
Teksti: Matti Hirvonen