Joel Arolainen raastoi arvokkaan voiton heti debyyttiottelussaan. Seuraava tavoite on lisätä arsenaalia painiosaamisessa.

RNC Sport Clubia edustava Joel Arolainen (0-0-0) sai ammattilaisdebyytissään vastaansa Alar Hutrovin (4-1-0) Virosta. Kokenut virolainen tarjosi Arolaiselle hyvän koetinkiven heti ammattilaisuran alkuun, sillä sitkeä Hutrov venytti ottelun ratkaisun aina tuomareiden pistelaskuun saakka.
Ottelun päätyttyä Arolainen pyöritteli päätään tyytymättömän oloisena, sillä hän olisi halunnut kaivaa lopetuksen vaikka väkisin. Tuoreeltaan hyvinkääläisottelija summasi otteluaan Kamppailuvirastolle: ”Ollaan kaksi kertaa aikaisemmin oteltu Alarin kanssa ja tiesin, että se on taitava. Kunnioitan sitä, mutta me ollaan menossa ihan eri suuntiin urillamme. Edellisillä kerroilla olen saanut hänet kuristettua.”
Seuraavan kerran Arolainen haluaisi otella syksyllä, mutta sitä ennen vuorossa on kova koulu Bulgariassa. ”Lähden kesällä mieshistymään huippujen kanssa Bulgariaan, jossa saan kovia painieriä alle. Ollaan varattu kämppä Varnasta ja tarkoitus on ottaa 1,5 kuukauden painileiri.”
Tarkemman kuvauksen ottelun kulusta löydät täältä.
Teksti: Jyrki Nurminen
Kuva: Jarno Nurminen