
Espoolaiskonkari Mikael Silander venyi parhaimpaansa M-1 Globalin kärpässarjan mestaruusottelussa lauantai-iltana. Silander lähti haastajana ennakkoluulottomasti paineistamaan mestari Aleksandr Doskalchukia heti viisieräisen taiston alkajaisiksi. Suomalaisen määrätessä tahtia mestarilla olikin parissa ensimmäisessä erässä vaikeuksia saada konettaan kunnolla käyntiin.
Silander jatkoi vahvoja otteitaan läpi täyteen aikaan venyneen ottelun, mutta myös Doskalchuk paransi tahtiaan selvästi. Siinä missä Silander jakoi painavia alapotkuja mestarille, Doskalchuk kolhi taiston edetessä ikävästi suomalaisen kasvoja etenkin terävällä etukäden lyönnillään. Doskalchuk kuittasi myös kaksi erää komentoonsa vastustamattomilla alasvienneillä. Silander vaikutti kaksikosta jaksavan paremmin viimeisillä minuuteilla, mutta kumpikin esitti parastaan mattopainissa.
Perustelluista suomalaistoiveista huolimatta ottelun päätyttyä arvostelutuomarit näkivät Doskalchukin voittajaksi kaikin tuomariäänin.
Ilta Ingusiassa oli suomalaisittain kokonaisuutena synkkä, sillä Juho Valamaa kärsi tapahtuman esiotteluissa pikatyrmäyksen.
Teksti: Jani Mesikämmen
Kuva: Teemu Siikarla