Mira Potkonen sai revanssinsa ja jatkopaikan MM-kehässä

Mira Potkonen ei toistamiseen taipunut samalle vastustajalle, vaan avasi voitokkaasti urakkansa naisten MM-kilpailuissa Intiassa.

Mira Potkonen MM
Mira Potkonen eteni jatkoon MM-kehässä. Kuva: Lotta Loikkanen.

Nyrkkeilijä Mira Potkosen 50 ottelun voittoputki katkesi syyskuussa Espanjassa. Harvinainen tappio ei painanut suomalaisen mielessä, kun Potkonen pääsi hakemaan revanssia hänet nujertaneesta Australian Anja Stridsmanista naisten MM-kilpailujen avausottelussaan Intian Delhissä.

Mira Potkonen sai 60 kilon sarjan ykkössijoitettuna vapaa-arvan suoraan toiselle kierrokselle, Stridsman sen sijaan ehti jo aiemmin kukistaa yhden vastustajan. Ruotsalaistaustainen Stridsman oli odotetun vaikea vastus, mutta tällä kertaa aggressiivisesti otellut suomalainen oli etevämpi. Tasaisen taiston päätteeksi Potkonen julistettiin voittajaksi tuomariäänin 3–2.

Voitollaan Mira Potkonen eteni 16 parhaan joukkoon – ja tavoitteena on itsestäänselvästi maailmanmestaruus. Sunnuntaina häntä vastaan asettuu Valko-Venäjän Alla Jarshevits.

Sunnuntaina kisaurakkansa Delhissä aloittaa myös toinen suomalaisiskijä Elina Gustafsson, joka pääsi 69 kilon sarjassa suoraan toiselle kierrokselle. Häntä vastaan tulee joko Taiwanin tai Norjan edustaja.

Teksti: Jani Mesikämmen
Kuva: Lotta Loikkanen

Virkailija Jani Mesikämmen

Check Also

CAGE 52 – Liveseuranta

Edellisestä olikin vierähtänyt aikaa! Edellisen kerran Helsingin Kulttuuritalolla oteltiin 10.10.2020 ja silloinkin paikan päälle oli …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *