Virallinen Lista on kiistämätön Totuus mistä tahansa kamppailulajeihin liittyvästä – tai liittymättömästä – asiasta, ilmiöstä tai henkilöjoukosta. Robert Helenius MMA-häkissä on kamppailukansan mieliä kutkuttava ajatus. Mutta kenet Pohjolan painajainen voisi kotimaassa kohdata?

Tulikuuman kamppailuviikonlopun kotimainen puheenaihe oli sosiaalisessa mediassa vauhdikkaaksi virinnyt keskustelu ammattinyrkkeilijä Robert Heleniuksen hypoteettisesta vapaaottelu-urasta. Juuri Saksassa voitokkaasti nyrkkeilleen Heleniuksen lajinvaihtoa pohdiskeltu aiemminkin.
Ajatustenvaihto aaltoili ääripäästä toiseen: osa kamppailukansalaisista koki, ettei kokenutkaan nyrkkeilijä pärjäisi alkuunkaan uuden lajin parissa, toisaalta ainakin Heleniuksen suku uskoo, ettei vapaaottelijoiden kohtaaminen olisi minkäänlainen ongelma ”Robbelle”.
Jotta keskustelu ei eksyisi liian kauaksi rakentavilta raiteilta, virkailijamme Matti Hirvonen auttaa osapuolia kartoittamalla äärimmäisyystaistelun harjoittajia, jotka sopisivat esimerkiksi koon, osaamisen tai kokemuksen osalta Robert Heleniuksen kamppailukumppaneiksi. Viraston henkilötietokansioista löytyi nimiä, jotka olisivat varteen otettavia vastustajia Pohjolan painajaisen vapaaotteludebyyttiin.
5. Matias Anttila
Finnfighters’ Gymin Anttila on ollut suomalaisen amatöörivapaaottelun raskaansarjan kantava voima ja maajoukkueen vakiokalustoa. Nyt edessä on siirtyminen ammattilaisotteluiden pariin Loimaa Fight Night -tapahtumassa. Helenius on tietenkin parempi nyrkkeilijä ja huomattavasti Anttilaa pidempi. Anttila taas on melko hyvä jujutsuka, ottelu tarjoaisikin tavallaan kahden aloittelevan ammattilaisvapaaottelijan klassisen iskijä vs. matto-ottelija -kohtaamisen.
4. Toni Valtonen
Yli neljänkymmenen ammattilaisottelun konkari Valtonen ei ehkä ole enää uransa kukoistuksessa, mutta kokemusetu Heleniusta kohtaan olisi valtava. Huippuajoistaan hidastunut Valtonen voisi olla vaarassa lähestyessään pitkän huiskeaa Heleniusta, mutta iholle päästyään Valtonen voisi näyttää, mistä vapaaottelussa on kyse. Valtonen on kertonut tavoitteekseen 50 ammattilaisottelua, tässä olisi kaiken nähneelle konkarille oiva askel kohti sitä päämäärää.
3. Marcus Vänttinen
Luolamiehenä tunnettu Vänttinen on listan nimistä ehkä kovin raskaansarjan vapaaottelija. Hän on iso, kokenut ja taitava. Harmillisesti aktiivisuus ei tähän luetteloon sisälly. Vänttinen on viimeksi nähty tositoimissa elokuussa 2017, eikä jatkosta ole tietoa. Lisäksi Helenius ja Vänttinen ovat saman kylän poikia ja ilmeisesti jollain asteella tuttuja, joten nämä seikat saattavat vaikuttaa menohaluihin.
2. Glenn Sparv
Sparv ei ole raskaansarjan vapaaottelija, vaikka sielä onkin otellut. Se ei haittaa. Sparvia ei muutenkaan tunnu vastapuolen koko, kokemus tai taitotaso haittaavan. Laskut pitää maksaa ja kamppailu tuo leivän pöytään. Thaimaassa majaileva Sparv on myös supliikkimies ja Heleniukselle ominaiset kankeat uhoilut varmasti saisivat räiskyviä vastauksia toiselta suomenruotsalaiselta. Show ennen matsia olisi todennäköisesti parasta ulkourheilullista viihdettä, mitä suomivapaaottelussa on koskaan nähty.
1. Rami Hietaniemi
MMA-mediamme uranuurtaja Joona Pylkäs tämän nosti esiin. Tämä olisi suurin Suomessa koskaan nähty vapaaottelutaisto. Kaunista vapaaottelua ei olisi luvassa, mutta toisaalta oltaisiin lähellä juuria – klassinen nyrkkeilija vs. painija -koitos. Lisäksi laiskaksi väitetty Helenius kohtaisi kenties Suomen hurjimman urheilijan. Nettikeskusteluissa Helenius ei ole viime aikoina ollut kovin suosittu, kun taas kaikki tuntuvat ihailevan Hietaniemeä. Kuka hommaisi rahat kasaan huippukohtaamisen toteuttamiseen?
Teksti: Matti Hirvonen
Kuva: Sami Lommi/Photolies