Mira Potkosen voittoputki venyi lopulta 50 otteluun.

Euroopan mestari Mira Potkosen, 37, lähes kahden vuoden mittainen voittoputki päättyi lopulta 50 ottelun mittaisena. Potkonen iski viikonloppuna 50. perättäisen voittonsa etenemällä Espanjassa Boxam-turnauksen finaaliin. Kahden selvän pistevoiton jälkeen voittoisa taival katkesi kuitenkin turnauksen loppuottelussa.
Sunnuntain finaalikoitoksessa Australian Anja Stridsman ylätti Potkosen ja nappasi täyden ajan jälkeen 3–2 -hajaäänivoiton. Edellisen kerran Mira Potkonen kärsi tappion vuoden 2016 EM-finaalista. Potkonen ei ollut tyytyväinen finaaliesitykseensä.
”Kaverin rytmi oli itselle vaikea, en saanut sitä rikottua ja ottelu ei kulkenut. Tappiot opettavat, joten tästä ehditään vielä hyvin hioa kisakunto kohdilleen ennen Intian MM-kehää, marraskuun arvokisoihin kuntoa hiova Potkonen summasi.
Suomen toinen MM-edustaja Elina Gustafsson koki ensimmäisessä ottelussaan 4–1 -pistetappion MM-hopeamitalisti Sandy Ryanille.
Teksti: Jani Mesikämmen
Kuva: Margit Kincses
One comment
Pingback: Mira Potkonen sai revanssinsa ja jatkopaikan MM-kehässä - Kamppailuvirasto