Viikonloppuna otellaan yksin syksyn puhutuimmista nyrkkeilyotteluista kun entinen kaksinkertainen raskaansarjan maailmanmestari ”Iron Mike” Mike Tyson (54v) palaa kehään ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen kun hän kohtaa kahdeksan eräisessä näytösottelussa toisen lajilegendan pari vuotta sitten aktiiviuransa päättäneen Roy Jones Juniorin (51v).

Ottelun säännöt ovat herättäneet paljon kohua ja mielipiteitä. Tuomari tulee väliin jos ottelu menee liian ”rajuksi”, ottelussa ei sallita tyrmäyksiä, ottelussa ei ole arvostelutuomareita. Lisäksi ottelun erät ovat kestoltaan kaksi minuuttisia. Sekä Mike Tyson että Roy Jones Jr ovat avoimesti kertoneet olevansa tyytymättömiä siihen, että erät ovat kaksi minuuttisia eikä kolme niin kuin miesten otteluissa normaalisti on.
Molemmat herrat ovat treeniklippien perusteella sangen hyvässä kunnossa. Tyson painoi ennen tämän vuoden elämäntapamuutosta 172 kiloa johtuen hänen hurjasta elämän tyylistä, nyt hän on kuitenkin kertonut pudottaneensa peräti 63 kiloa ennen ottelua.
Itse ottelusta tulee mitä todennäköisimmin kahden legendan välinen hyvä näytösottelu. Tyson on kertonut julkisuudessa, että lahjoittaa ottelupalkkionsa hyväntekeväisyyteen. Hän on myös sanonut, että on valmis kohtaamaan hyväntekeväisyyden vuoksi Anthony Joshuan tai Tyson Furyn.
Tyson vs Jones Jr ottelu siis käydään tulevan viikonlopun lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Ottelun alkamisajaksi on oletettu noin 06-07 sunnuntai aamuna.
Teksti: Henri Lappalainen