Miten Suomesta pääsee UFC-häkkiin?

Kotimaisen vapaaotteluväen lempiharrastuksiin kuuluu spekulointi eri suomalaisottelijoiden mahdollisuuksista päästä ottelemaan UFC-häkissä. Näkemyksiä on monia, mutta näkemysten perustelut eivät aina ole aukottomia.

Makwan Amirkhani on Suomen menestynein UFC-ottelija. Kuva: Jani Mesikämmen.

Sivuutan tässä kolumnissa muutamia seikkoja kokonaan. Sopiva manageri on ehdoton edellytys UFC-sopimukselle ja tästä ovat kaikki yksimielisiä. Lisäksi auttaa, jos on hyvä mediapersoona ja nauttii laajaa somenäkyvyyttä. Pelkkä hyvä manageri, valovoimainen persoona ja satatuhatta instagram-seuraajaa eivät kuitenkaan takaa mitään.

Miestä on kaaduttava häkissä. Mutta missä häkissä, siitä seuraavassa.

Suomessa on yleistynyt viime vuosina näkemys, että nousevien suomalaiskykyjen tulisi ensisijaisesti pyrkiä ulkomaisiin keskitason organisaatioihin, esimerkkinä Cage Warriors FC, jossa voittoja ottamalla UFC-ura sitten aukeaisi. Tämä varsin syvään juurtunut ajatusmalli on kuitenkin perusteiltaan täysin hakoteillä, kun tarkastellaan todellisuuden tapahtumia eikä uskomuksia tai toiveita. Seuraavassa käyn läpi kaikki suomalaiset UFC-ottelijat ja heidän uratilanteensa UFC-debyytin aikana.

Tony Halme, UFC-debyytti 30.5.1997
Rekordi 0-3, alla 3 ottelun tappioputki, kaikki ulkomailla. Rekordi ulkomailla 0-3, Suomessa 0-0.

Anton Kuivanen, UFC-debyytti 15.2.2012
Rekordi 16-4. Alla 9 ottelun voittoputki, kaikki kotimaassa. Rekordi ulkomailla 1-3, Suomessa 15-1.

Tom Niinimäki, UFC-debyytti 30.11.2013
Rekordi 20-5-1. Alla 11 ottelun voittoputki, näistä 3 viimeistä kotimaassa, yhteensä näistä kotimaassa 9 ja ulkomailla 2. Rekordi ulkomailla 4-3-1, Suomessa 16-2.

Tina Lähdemäki, UFC-debyytti 16.7.2014
Rekordi 5-0. Alla 5 ottelun voittoputki, kaikki kotimaassa. Otteli samaan aikaan amatöörinä ja viimeisin ottelu oli amatöörien SM-voitto. Rekordi ulkomailla 0-0, Suomessa 5-0.

Makwan Amirkhani, UFC-debyytti 24.1.2015
Rekordi 10-2. Alla 1 voitto kotimaassa. Rekordi ulkomailla 0-0, Suomessa 10-2.

Teemu Packalen, UFC-debyytti 18.7.2015
Rekordi 7-0. Alla 7 ottelun voittoputki kotimaassa. Rekordi ulkomailla 0-0, Suomessa 7-0.

Näistä ainoa, jonka voi sanoa päässeen UFC:hen nimenomaan ulkomailla hankituilla meriiteillä on Tony Halme, joka vaikutti aikana, jolloin 0-3-rekordilla tosiaan pääsi Octagoniin, mikä ei tietysti nykyään tulisi kuuloonkaan.

Kaikki muut herättivät UFC:n kykyjenetsijöiden huomion nimenomaan kotimaassa annetuilla näytöillään. Huomiota kiinnittää myös se, että kolme viimeisintä UFC-häkkiin astunutta suomalaista ei ollut siihen mennessä koskaan otellut muualla kuin Suomessa.

Ongelmana ulkomailla voitettujen matsien kautta UFC-sopimuksen saamisessa on yksinkertaisesti se, että kukaan ei ole onnistunut rakentamaan ulkomailla pidempää voittoputkea ja tappioilla ovet UFC-häkkiin eivät ole enää Tony Halmeen aikojen jälkeen auenneet. Varsinaisen voittoputken ja hyvän rekordin rakentaminen ulkomailla on äärimmäisen vaikeaa, vaikka yksittäisiä voittoja onkin mahdollista ottaa.

Vieraskehäläinen tilataan lähtökohtaisesti häviämään, eli vastus on yleensä ainakin paperilla suomalaista kovempi ja lisäksi luultavasti myös tyyliltään hankala. Tuomaritoimintakin saattaa pelata vastustajan pussiin, omaan ei ainakaan. Siksi on äärimmäisen epätodennäköistä voittaa vieraskehässä useita otteluita peräkkäin. Vain harvat ovat tähän pystyneet ja heistä kellekään se ei ole johtanut UFC-sopimukseen.

Kotimaan häkeissä tilanne on päinvastainen. Vastustaja voidaan normaalisti valita tasoltaan suunnilleen halutuksi, tyyliltään suomalaisottelijalle sopivaksi ja usein vielä taustoiltaan sellaiseksi josta otettu voitto vie uraa eteenpäin – etenkin jos ottelija oikeasti on sen tasoinen, että UFC-ura on tulevaisuudessa realistinen. Vaikka Suomessa ottelutilaisuuksia on rajatusti, tällaisille yksilöille riittää kyllä kysyntää. Suomalaistuomarit eivät yleensä vedä kotiin päin, mutta ainakaan he eivät suosi vastustajaa.

Teemu Packalen Kanada
Teemu Packalénin UFC-näytöt rakennettiin kotikehissä. Kuva: Jani Mesikämmen.

Siten kotimaassa onkin huomattavasti todennäköisempää saada rakennettua näyttäviä rekordeja ja pitkiä voittoputkia. Tähän ovat kyenneet monetkin ja osa heistä on myös saanut edettyä sitä kautta UFC:n palvelukseen.

Ulkomaanstrategian puolesta usein esitetty argumentti on se, että sitä kautta ottelija olisi valmiimpi siinä vaiheessa, kun vihdoin debytoi UFC:ssa ja menestyisi paremmin. Ajatus kuulostaa loogiselta, mutta tarkasteltaessa toteutuneita uria, sille ei ole tukea. Ainoa UFC-urallaan oikeasti menestynyt ottelija Makwan Amirkhani oli otellut kaikki aiemmat matsinsa Suomessa. Lisäksi ainoa selkeästi ulkomaanhäkeissä näyttönsä antanut ottelija Tony Halme menestyi suomalaisista kaikkein huonoimmin.

Toki menestykseen vaikuttavat monet asiat ja UFC itsessään on muuttunut vuosien varrella, myös kun verrataan Makwanin kautta esimerkiksi Anton Kuivaseen eikä vain Halmeen muinaisaikoihin. Silti Makwanin ura osoittaa ainakin sen, että menestyksekäs otteleminen UFC-tasolla ei edellytä aiempaa kokemusta ulkomailta.

Asiaa voi ajatella myös niin, että mikäli ottelijan kyvyt eivät lopulta riitä korkealla kansainvälisellä tasolla ottelemiseen, on kuitenkin parempi käydä kohtaamassa rajansa UFC:ssa kuin jossain pienemmässä organisaatiossa. Siitä maksetaan parempi taloudellinen korvaus ja mikäli uraa haluaa jatkaa, on UFC-veteraanin status paljon arvokkaampi kuin tappiollinen kokemus mistään muusta organisaatiosta.

Lisäksi UFC:ssa on se hyvä puoli, että se yleensä otteluttaa uusia tulokkaita keskenään. Kun järjestäjälle ei sinänsä ole väliä kumpi ottelija voittaa, ei kummallakaan välttämättä ole kotietua, vaan asetelma on tasa-arvoinen suomalaisen osalta. Tällöin avausvoiton saaminen voi olla jopa todennäköisempää kuin vastaavan tasoisen ottelijan voittaminen tämän kotikehässä.

Miten UFC:n portit siis aukeavat suomalaiselle? Ulkourheilullisten tekijöiden lisäksi on toteutuneita tapauksia tarkastellessa kaikkein tärkeintä hyvä ottelulista ja toiseksi tärkeintä pitkät voittoputket. Parasta tietysti, jos on molemmat.

Selkeästi vähemmän tärkeää on, keitä on voitettu, kunhan on voitettu. Kaikkein vähiten merkitystä on sillä, missä voitot on saavutettu. Kotimaassa ottelemista puolustaa siis eniten se, että täällä hyvä lista ja pitkät voittoputket on helpompi saada aikaan kuin ulkomailla vieraskehässä. Uran kannalta sopivat vastustajatkin järjestynevät helpommin.

Mikäli ulkomaanstrategia kuitenkin valitaan reitiksi kohti UFC-tähteyttä, kannattaa pyrkiä ottelemaan sellaisissa organisaatioissa, joilla ei ole intressiä vastustajan voittoon. Ja jos ulkomailta tulee tappio, tämä tulisi mielellään kuitata nopeasti useammalla voitolla, jotka on helpointa hankkia Suomessa.

Teksti: Antti Sariola
Kuvat: Jani Mesikämmen

Virkailija Antti Sariola

Check Also

Makwan Amirkhani kohtaa Edson Barbozan tappelusaarella

Suomalaisen vapaaottelun kirkkain tähti Makwan Amirkhani (16-4-0) ottelee lyhyellä varoitusajalla Edson Barbozaa (20-9-0) vastaan Abu …