ERIKOISBONUS! 200% talletusbonus 200€ asti!

Vaikeuksien kautta voittoon: Pok Biil nousi maailmanmestariksi

Pok Biil
Pok Biil sai kaipaamansa mestaruusvyön kotikehässä. Kuva: Teemu Siikarla.

Combat Academy of Finlandin Pok Biil toteutti lauantaisessa King of Kings 83 -potkunyrkkeilytapahtumassa pitkäaikaisen unelmansa ja nousi KOK-organisaation maailmanmestariksi kukistamalla Liettuan Igor Osininin.

”Matsi meni hyvin siihen nähden, että valmistautuminen ei sujunut täysin ongelmitta. Amatöörien EM-kisojen jälkeinen nilkkavamma on vaivannut edelleen, ja siihen päälle selkävaivat sekä flunssa viikkoa ennen matsia ei ainakaan helpottanut valmistautumista”, Pok taustoittaa.

Täydet viisi erää kestäneessä tiukassa kamppailussa molemmilla oli hetkensä, mutta voittaja oli lopulta selvä. Pok hallitsi erityisesti kamppailun alkupuolta paremmalla ottelusilmällään ja tarkat etupotkut heittivät liettualaisen välillä kanveesille ottamaan vauhtia. Kolmannen erän alussa Pok osui kovalla kiertopotkulla liettualaista suoraan päähän, mutta tämä kesti iskun ongelmitta.

Kamppailun edetessä mestaruuseriin Osinin pääsi otteluun paremmin mukaan ja alkoi osua lyönneillään enemmän. Loppukiri ei kuitenkaan riittänyt ja liettualainen otti vielä pistevähennyksen sitomisesta, joten lopputuloksesta ei jäänyt epäselvyyttä.

”Vastustaja oli erittäin hyvä ja ottelu oli kova. Igor ei antanut tippaakaan periksi, mutta jäi fiilis että jos olisin pystynyt valmistautumaan ongelmitta, olisi ottelussa nähty tyrmäys. Parhaat onnistumisen hetket oli, kun sain muutaman kerran lyöntejä ja pääpotkuja perille, joista näki että ne sekoitti vastustajan pakkaa.”

”Vaikeimpia hetkiä olivat Igorin vartalolyönnit heti omien potkujen perään. Kokonaisuudessaan ilta oli erittäin onnistunut, ja oli siistiä otella kotikehässä yleisön kannustuksen keskellä. Haluan kiittää kaikkia, ketkä oli paikalla: kiitos sponsorit, ystävät ja muut tukijoukot”, helsinkiläinen kertoo ottelusta.

Arvostetun mestaruuden voittaminen on aina merkittävä hetki ottelijan uralla ja avaa uusia mahdollisuuksia. Pokilla onkin jo jatkosuunnitelmia valmiina ja harjoitteluun panostetaan jatkossa entistä enemmän.

”King of Kingsin MM-tittelin suhteen luvassa on tietenkin ensimmäinen tittelinpuolustus. Myös KOK EM-titteli kiinnostaisi! Muuten tämän vuoden ohjelmassa on Abu Dhabin amatöörien MM-kisat ja otteluita Thaimaassa. Juuri nyt olen lähdössä Thaimaaseen treenileirille hankkimaan lisää ottelukokemusta. Tarkoituksena on päästä keskittymään treenaamiseen ammatilaismielessä”, Pok päättää.

Teksti: Antti Sariola
Kuva: Teemu Siikarla

ERIKOISBONUS! 200% talletusbonus 200€ asti!

Virkailija Jani Mesikämmen

Check Also

Johnny Walker

UFC Fight Night 170 Brasilia – seuraa näitä nimiä

UFC Fight Night 170 otellaan tulevana viikonloppuna Brasiliassa. Tästä artikkelista löydät mielenkiintoiset nimet, joita seurata. …