Hyvä vai huono tuuri, Jamba? Sääntörike johti oikeaan lopputulokseen

Janne Elonen-Kulmala joutui pettymään karvasti paluuottelussaan. Vääryyttä Jamba ei silti kokenut.

Jamba
Jamba joutui pettymään karvaasti oman virheensä vuoksi. Kuva: Jarno Nurminen.

Viime viikonlopun kuumimpia puheenaiheita vapaaotteluyleisön parissa olivat sääntöjenvastaiset potkut kanveesissa olevan vastustajan päähän – näitä nähtiin niin UFC:ssä kuin Helsingissäkin. Kotimaista kamppailukansaa eniten puhutti Janne Elonen-Kulmalan ottelun ikävä päätös lauantain Cage 50 -tapahtumassa.

Pitkältä tauolta tositoimiin palannut ”Jamba” esiintyi edukseen ja näytti kääntävän ottelua Kostadin Eneviä vastaan nimiinsä, kun taisto katkesi kohtalokkaaseen virheeseen. Näyttävän alasviennin jälkeen espoolainen käynnisti aggressiivisen mattohyökkäyksen, jonka tuoksinassa Elonen-Kulmala jysäytti polvipotkun bulgarialaisen päähän.

Seuraavassa hetkessä häkkituomari Lassi Minkkinen keskeytti ottelemisen. Enevin polvi oli iskun osuessa kanveesissa, jolloin potku päähän oli selkeästi sääntöjen vastainen.

Tätä seurasi ihmetystä ja jopa vihastusta herättänyt tapahtumaketju. Sääntöjen mukaisesti Enev sai aikaa toipua ennen ottelun mahdollista jatkumista. Tuumaustauon ja tapahtumalääkärin konsultoinnin jälkeen Enev ei kokenut voivansa jatkaa ottelua. Yleisön ja espoolaisottelijan suureksi pettymykseksi kotivoitto jäi ottamatta, ottelun lopputulemaksi julistettiin no contest – ei voittajaa, ei häviäjää.

Hämmennystä herätti Enevin näennäisesti kelvollinen kunto ja yleisölle kyseenalaisesti edestakaisin veivailtu uusinta tilanteesta, joka paljasti Elonen-Kulmalan osuneen bulgarialaisen päähän lähinnä reidellään. Pettymys kulminoitui siihen, että moni odotti suomalaisen julistamista voittajaksi, vähintään arvostelutuomareiden pistein, olihan Jamba hallinnut ottelua selvähkösti.

Ottelijan itsensä raju pettymys on ymmärrettävää, Jamba olisi kipeästi kaivannut voittoa palauttaakseen uransa voittoraiteille. Espoolaisen taustajoukoissa pohdittiin ottelun jälkimainingeissa jopa protestin mahdollisuutta, koska Suomen Vapaaotteluliiton verkkosivuilla esillä olleiden sääntöjen mukaan arvostelutuomareiden pisteiden laskeminen olisi kenties ollut jopa oikea ratkaisu.

Tämä paljastikin koko tapauksen erikoisimman puolen. SVOL:n esittelemät säännöt olivat vanhentuneita. Häkkituomari Minkkinen korosti jälkikäteen, että kaikki Suomessa käytävät ottelut kisataan nykyisin niin sanotuilla Unified-säännöillä, jotka ovat laajasti käytössä myös kansainvälisesti. Tämä asiantila oli tehty myös ottelijoille selväksi sääntökokouksessa ennen Cage-illan alkua.

Lähemmin tarkastellen ottelun lopputulema olikin täysin oikea. Elonen-Kulmala syyllistyi selvään sääntörikkeeseen. Tällaisen rikkeen jälkeen tuomarointiprotokollan ensimmäinen vaihe on selvittää rikkeen kohteeksi joutuneen osapuolen kunto ja halukkuus taiston jatkamiseen.

Kun Enev ei ollut kykenevä tai halukas jatkamaan, ottelu luonnollisesti päättyi. Bulgarialaisen syyllistäminen on turhaa, hän toimi täysin tilanteen sallimien mahdollisuuksien mukaisesti. Seuraavaksi häkkituomari Minkkisen oli tilanteen herrana tehtävä olennainen ratkaisu: oliko rike tahallinen vai tahaton?

Minkkinen tulkitsi Elonen-Kulmalan rikkeen olleen tahaton hyvin perustein. Sen jälkeen protokollassa oli jäljellä selkein vaihe, lopputuleman määrittäminen. Arvostelutuomareiden pisteiden laskeminen ottelun keskeytyessä vaatii Unified-sääntöjen mukaan sen, että (kolme-eräisessä kamppailussa) kaksi täyttä erää on oteltu ja arvosteltu.

Näin ei ollut, joten ainoa mahdollinen lopputulema oli no contest.

Niin ottelijan, taustajoukkojen kuin kotiyleisönkin pettymyksen ymmärtää helposti, mutta tässä kohtaa on hyvä muistaa, että lopputulos oli selvän rikkeen tehneelle ottelijalle paras mahdollinen.

Jos Minkkinen olisi tuominnut Elonen-Kulmalan rikkeen tahalliseksi, seurauksena olisi ollut hylkäys ja Enevin voitto. Näin kävi kahdessa vastaavassa tapauksessa viikonlopun UFC-iltamassa.

Tämän viikon Ylilyönti-podcast perkaa perusteellisesti Cage 50 -illan jälkipyykin, mukaan lukien Elonen-Kulmalan tapauksen sääntöjupakan. Kuuntele podcast alta.

Teksti: Jani Mesikämmen
Kuva: Jarno Nurminen

Virkailija Jani Mesikämmen

Check Also

CAGE 52 – Liveseuranta

Edellisestä olikin vierähtänyt aikaa! Edellisen kerran Helsingin Kulttuuritalolla oteltiin 10.10.2020 ja silloinkin paikan päälle oli …