Kamppaillen kohti vuoden vaihdetta! CAGE – 49 tulokset ja tunnelmat

Kotimainen ammattilaisvaparivuosi kulminoitui järjestyksessään 49:een CAGE-promootion kamppailuiltaan. Paikkana tuttu ja turvallinen Helsingin Kulttuuritalo toimi jälleen tapahtumapaikkana ja katsomossakaan ei montaa tyhjää paikkaa ollut. Alun perin illan kortilla piti olla yhdeksän ottelua, mutta lopulta otteluita iltaan päätyi seitsemän kappaletta. Juho Valamaan taistelupariksi kiinnitetty serbi Nemanja Milosevic loukkaantui paria viikkoa ennen tapahtumaa, eikä paikkaajaa ehditty löytää. Myös Olli Santalahden ja espanjan Javier Fuentesin välinen ottelu jäi toteutumatta loukkaantumisen takia.

Alta tuttuun tapaan luettavissa otteluanalyysit ja tulokset reaaliajassa.

56,7kg Chamia Chabbi vs. Eva Dourthe (FRA)

Illan kotimaisena CAGE debytanttina sai kunnian toimia Team East Frontia edustava Chamia Chabbi, joka kohtasi hieman kokeneemman ranskattaren. Chabbi on tunnettu etenkin vahvasta pystyosaamisestaan ja näytti sen vastustajalleen heti ensimmäisessä erässä. Lyönnit löysivät hyvin kohteeseen ja tekivät hallaa vastustajan tekemiselle. Erän loppuun Dourthe ajaa Chabbin kiinni häkkiin ja saa aivan erän loppuun vielä alasviennin, mutta erä loppuu ennen mullistavia käänteitä.

Toinen erä lähtee ensimmäistä hieman varoivaisemmin liikkeelle, mutta Chabbi osuu takakädellä pari kertaa hyvin heti alkuun. Dourthe pyrkii lähelle, mutta Chabbi pitää tämän etäällä lyömällä aina vastaan hyökkäyksen yhteydessä. Chabbi saa hyviä onnistumisia ja Dourthe yrittää viedä ottelun alas siinä onnistumatta. Dourthe toistaa yrityksen ja onnistuukin, mutta Chabbi kääntää itsensä päälle. Erän loppulla käyty lyhyt mattopaini ei tuo ratkaisuja suuntaan tai toiseen.

Virkailijan näkemyksen mukaan Chabbi on kahden erän johdossa ja ranskattaren on voittaaksen pakko saada ottelu poikki. Tilanne näkyy hienoisesti Dourthen aktiivisuudessa, mutta Chabbi saa hyökkäykset torjuttua ja saa iskettyä vastaan. Erän puolivälissä Dourthe päätyy viemään ottelun mattoon ja päätyy guardiin. Chabbi sitoo vastustajan tehokkaasti, mutta ei pääse ylös. Dourthekaan ei lopulta saa matossa juurikaan vahinkoa aikaan, mutta napsii aina pisteen sieltä ja toisen täältä. Erän viimeinen minuutti mennään vielä pystyssä kehätuomarin nostettua ottelijat ylös. Ratkaisuja ei tule, joten tulos katsotaan pistekorteilta.

Voittaja: Chamia Chabbi, kaikin tuomariäänin.

 

65,8kg Marko Tani vs. Archil Taziashvili (GEO)

Illan toisessa ottelussa niin ikään Team East Frontin Marko Tani kohtasi georgialaisen Archil Taziashviliin. Tani ottaa erän alkuun keskustan haltuun ja hakee alasviennin, joka kuitenkin päätyy hänen kannaltaan hieman hankalaan paikkaan. Tilanne kuitenkin päätyy tuomarin nostettua ottelijat ylös. Tani toistaa alasviennin, mutta georgialainen pääsee kierähtämään päälle guardiin. Taziashvili nostaa Tanin ylös ja slämmää tämän mattoon tarjoillen perään kovat lyönnit. Tani menettää tajunsa jo ilmeisesti osuessaan mattoon, mutta arin iskun jälkeen tilanne on viimeistään selvä ja tuomari keskeyttää ottelun ennen täyttä aikaa. Tani joudutaan ottelun jälkeen elvyttelemään pari minuuttia, mutta hän kuitenkin poistuu häkistä omin jaloin.

Voittaja: Archil Taziashvili, 1. erässä 1:52, KO.

 

61,2kg Tuomas Grönvall vs. Abdushakboz Mirzoev (RUS)

Illan kolmannessa ottelussa GB Gymiä ja Primus Fight Teamia edustavan Tuomas Grönvall kohtasi venäläisen, puhtaalla 3-0-0 tilastolla otteluun lähtevän Abdushakboz Mirzoevin. Grönvall tekee ensimmäisenä ratkaisun ja vie ottelun mattoon minuutin tutkiskelun jälkeen. Mirzoev sitoo Grönvallin ranteet, mutta Grönvall vaihtaa kyynärpäihin. Grönvall saa pidettyä venäläisen maassa ja napsii pisteet kyynärpääosumilla. Koko erä menee käytännössä samassa positiossa ja Grönvallin heiluttaessa tahtipuikkoa. Aivan erän lopulla tuomari nostaa ottelijat ylös, mutta siitä ei ratkaisua otteluun saada.

Toiseen erään Mirzoev lähtee ensimmäistä erää kovemmalla sykkeellä. Grönvall kuitenkin kuittaa venäläisen alasvientiyrityksen ja saa vastustajan pään kainaloonsa. Grönvall nappaa hyvät pisteet tilanteesta itselleen ja vie tilanteen päätteeksi vielä Mirzoevin mattoon ja päätyy sivupositioon. Grönvall lähtee kaivamaan kuristusta, Mirzoev yrittää päästä otteesta irti, mutta ote kiristyy. Tilanne päätyy tuomarin keskeytykseen ja Grönvall kaivaa itselleen kuristusvoitin.

Voittaja: Tuomas Grönvall, 2. erässä 4:42, d’arce kuristuksella.

77,1kg Henri Lintula vs. Vladimir Osipov (RUS)

Tauon jälkeen ottelut jatkuivat Sisu Gymin Henri Lintulan kohdatessa venäläisen Vladimir Osipovin. Osipov käy heti ahneesti Lintulan kimppuun ja saa pari takakäden suoraa perille. Lintula lähtee viemään alas ja lyhyen väännön jälkeen onnistuu saamaan itsensä mountiin. Lintula vaihtelee aktiivisesti positiota ja pääsee hakemaan kuristusta. Osipov kuitenkin selviää ja Lintula kääntää selän kautta uudelleen kuristusta hakemaan. Toinenkaan yritys ei tuota tulosta, mutta Lintula kääntää jälleen mountiin. Lintula hakee aktiivisesti positiota ja väsyttää vastustajaansa. Lintula näkee mahdollisuutensa ja lähtee hakemaan takakuristusta, ensimmäinen yritys ei tuota tulosta, mutta toisella yrittämällä ote on tiukka. Ote pitää ja kiristyy, eikä Osipoville jää muuta mahdollisuutta, kun taputtaa itsensä tappioon.

Voittaja: Henri Lintula, 1. erässä 4:17 , takakuristuksella.

 

65,8kg Markus Rytöhonka vs. Alar Hutrov (EST)

Illan viidettä ottelua lähtivät tähdittämään lähes identtisillä tilastoilla GB Gymin Marcus ”Master Colombo” Rytöhonka ja virolainen Alar Hutrov. Ottelu käynnistyy vauhdikkaasti molemmat hakevat muutamat osumat alapotkuilla ja lyönneillä. Minuutin kohdilla Hutrov ajaa Rytöhongan häkkiä vasten. Parin minuutin väännön jälkeen, Rytöhonka saa vietyä vastustajansa mattoon ja päätyy sivuposition. Rytöhonka vaihtelee aktiivisesti asentoaan ja tarjoaa iskuja monesta suunnasta. Erän lopun Hutrov pääsee vielä suomalaisen selkään, mutta tilanne ei tuo ratkaisua.

Rytöhonka vie heti ottelun mattoon ja pääsee jatkamaan sivupositiosta. Hutrov pääsee ylös, mutta Rytöhonka roikkuu takiaisen lailla selässä. Rytöhonka vaihtelee jälleen aktiivisesti positiota ja on jokaisessa käänteessä askeleen verran Hutrovia edellä. Erä on Rytöhongan dominointia, eikä Hutrovilla ole sanaa erän kulkuun.

Kolmanteen erään Rytöhonka lähtee vahvalla asenteella ja vie heti ottelun alas. Hutrov pääsee kuitenkin nopeasti ylös ja kiertää selkään. Tilanteet vaihtelevat nopeasti ja osumia satelee puolin ja toisin. Rytöhonka pitää tilanteen koko ajan hallinnassaan, eikä anna hetken rauhaa vastustajalleen. Erän viimeinen minuutti menee Rytöhongan dominoidessa mattokamppailua. Kolmas eräkään ei tuo keskeytystä, joten tulokset haetaan tuomareiden pistekorteilta. Etenkin toinen ja kolmas erä ovat Rytöhongan suvereenia dominointia joka osa-alueella.

Voittaja: Markus Rytöhonka, kaikin tuomariäänin.

77,1kg Jesse Urholin vs. Tamaz Bochorishvili (GEO)

Illan toisessa pääottelussa, tappiottomalla 4-0-0 tilastolla taisteleva Porin Kamppailu-urheilukeskuksen Jesse Urholin kohtasi Tamaz Bochorishvilin. Georgialaisen tilastokin oli vakuuttava, kahdeksasta ottelusta vain yksi on päättynyt tappioon. Bochorishvili lähtee iskemään, mutta Urholin vie välittömästi ottelun omalle alueelleen mattoon. Sidontayritys ei heti tuota tulosta, joten Urholin vaihtaa suunnitelmaa ja lähtee lyömään. Käytännössä jokainen annettu lyönti löytää kohteeseen, eikä georgialainen kykene enää puolustautumaan. Illan nopein lopetus menee Jesse ”The Avenger” Urholinin nimiin vain hieman yli minuutin ottelun jälkeen.

Voittaja: Jesse Urholin, 1. erässä 1:05, TKO.

 

65,8kg Edward Walls vs. Andrey Hohlov (UKR)

Illan pääottelussa Team East Frontin Edward Walls kohtasi ukrainalaisen Andrey Hohlovin. Ottelusta oli lupa odottaa pystyvoittoista ja tasaväkistä kamppailua. Hohlov lähtee heti lyömään sähäkästi ja Walls joutuu pakittelemaan. Ottelu menee pystypainiksi, jonka päätteeksi Walls vie vastustajansa maihin. Lyhyen painin jälkeen Walls pääsee kiertämään selkään ja saa käden kaulan ympärille. Ote on kova heti alusta ja ote kiristyy Hohlovin rimpuillessa irti. Hetken jälkeen Hohlov joutuu taputtamaan itsensä häviöön.

Voittaja: Edward Walls, 1. erässä 3:25 , takakuristuksella.

 

Teksti: Tuomas Piispanen

Kuva: MMA Finland Oy / CAGE

Virkailija Tuomas Piispanen

Check Also

CAGE 52 – Liveseuranta

Edellisestä olikin vierähtänyt aikaa! Edellisen kerran Helsingin Kulttuuritalolla oteltiin 10.10.2020 ja silloinkin paikan päälle oli …