Maiju Suotama kärsi tappion uusintaottelussa

Tällä kertaa Vuori oli liian suuri Muorille kavuttavaksi aivan huipulle asti. Maiju Suotama (8-5-0) hävisi revanssiottelunsa InvictaFC:n illassa.

Maiju Suotama vs Shannon Young
Maiju Suotama taipui Shanna Youngin pystyottelulle. Kuva: Pasi Hellman

Maiju Suotama teki varsinaisen InvictaFC-debyyttinsä yöllä Suomen aikaa. Ottelussaan ”Mountain Momma” kohtasi Shanna Youngin (6-2-0), jota vastaan hän otteli aiemmin syksyllä turnausmuotoisessa InvictaFC:n kilpailussa yksieräisen ottelun. Kuten tuolloinkin, myöskään viime yönä Suotama ei onnistunut löytämään avaimia voittoon.

Ottelun ensimmäinen erä oli suomalaisen näytöstä, kun Suotama oli valtaosan erästä Youngin selässä takoen armottomasti lyhyitä lyöntejä ja hakien kuristusotetta. Erän voittajasta ei ollut epäselvyyttä ja tässä kohtaa ottelun kulku näytti todella hyvältä suomalaisen kannalta.

Toiseen erään tultaessa Young osui erän alkupuolella Suotamaa painavasti käyttäen suomalaista nopeasti maassa. Suotama näytti palautuvan osumasta nopeasti, mutta loppu erä mentiin amerikkalaisen komennossa Suotaman hakiessa alasvientejä. Kolmannessa erässä amerikkalainen onnistui pitämään ottelun tahtipuikon niin ikään hyppysissään vahvemman pystyottelupelinsä avulla. Suotama haki myös kolmannessa erässä hänelle suotuisia mattomahdollisuuksia alasviennein, mutta Young puolusti kaatoyritykset hyvin. Erän loppupuolella Young pääsi mount-positioon ja takoi sieltä iskuja imatralaissottelijan päähän sekä suojaukseen lopetusta hakien.

Ottelu käytiin täyteen aikaan ja lopussa sen voittajaksi julistettiin yksimielisesti amerikkalainen pistein 29-27, 28-27 ja 28-26.

Teksti: Jyrki Nurminen

Kuva: Pasi Hellman

Virkailija Jyrki Nurminen

Check Also

CAGE 52 – Liveseuranta

Edellisestä olikin vierähtänyt aikaa! Edellisen kerran Helsingin Kulttuuritalolla oteltiin 10.10.2020 ja silloinkin paikan päälle oli …