ERIKOISBONUS! 200% talletusbonus 200€ asti!

West Coast Rumble – Ryminää ja rakastamista länsirannikolla

Suomen vapaaottelukenttä saa lauantaina tervetullutta lisäväriä, kun uusi promootio järjestää ensimmäisen tapahtumansa Porissa.

Ville Yrjölä palaa kehiin kotiyleisönsä edessä. Kuva: Teemu Siikarla.

West Coast Rumblen ensimmäisen tapahtuman areenana toimii Satakunnan ammattikorkeakoulun Agora-sali ja tapahtumassa nähdään neljä ammattilaiskoitosta sekä kuusi amatööriottelua. Alunperin ammattilaismatseja oli suuniteltu viisi, mutta Ville Kyllösen ja Anton Larssonin välinen ottelu jouduttiin perumaan viimemetreillä loukkaantumisen vuoksi.

”Ollaan muutaman amatööri-ilta järkätty ravintolassa. Siihen jotenkin luonnollinen jatkumo tuntui olevan tämä. Eikä Suomessakaan liikaa ole näitä mahdollisuuksia otella”, kertoo motiiviksi tapahtuman järjestämiselle West Coast Rumblen yhtenä puuhamiehenä toimiva Timo Anttila.

Illan pääottelussa kohtaavat jo konkarin aseman saavuttanut Ville Yrjölä (7-3-0) ja Viron nousukas Sten Saaremäe (4-1-0). Yrjölä on harvakseltaan otellut viimeaikoina, kun taas Saaremäe on viimeaikoina nähty useasti Suomessa ottelemassa ja vieläpä voittoisasti. Järjestävä taho onkin tyytyväinen pääotteluun.

”Päämatsiin haluttiin löytää hyvä ja viihdyttävä ottelupari, eiköhän tämä sitä ole ihan riittävissä määrin. Aluksi etsittiin suomalaista vastustajaa, mutta ne jutut kaatui syystä tai toisesta. Yrjölä on kovassa kondiksessa ja treeni-intoa on riittänyt paljon enemmän kuin viimekertaiseen matsiin”, toteaa Anttila.

Ilassa nähdään myös mielenkiintoinen kotimaisten lupausten kohtaaminen kun MMA Seinäjoen Markus Mäki-Ventelä (1-1-0) kohtaa Primus Fight Teamin Niko Skonbäckin (2-1-0). Mäki-Ventelä teki onnistuneen ammattimaisdebyyttin viime vuonna Seinäjoki Fight Nightissa voittaen Skonbäckin seuratoverin Aleksi Putkosen, mutta kärsi kuristustappion tämän vuoden Seinäjoki Fight Nightissa ranskalaiselle Souhil Tahirille. Skonbäck puolestaan on kerännyt kaksi voittoa 2018 Carelia Fightissa kärsityn debyyttitappion jälkeen.

Muissa otteluissa konkari Kai Karar (5-5-0) kohtaa venäläisen Kishvar Khudoerovin (4-5-0) ja Porin omaa poikaa Samuel Nordlundia (1-2-0) vastaan asettuu niin ikään venäläinen Magomedzagid Nabiev (2-0-0).

West Coast Rumble ei tyydy pelkästään maksamaan veroja ja tarjoamaan sirkushuveja kansalle, vaan mukaan mahtuu myös lähimmäisenrakkautta.

”Teemme jonkin verran hyväntekeväisyyslahjoituksia. Hyvää teemme tapahtumana ja Yrjölä ihan henkilönä, hän lahjottaa koko palkkionsa Satasairaalan lastenosastolle. Tästä intoutuneena tapahtumassa on muutakin hyväntekeväisyyttä. Teemu Packalén kävi meillä Porissa vetämässä leirin ja jätti yhdet UFC-hanskansa huutokauppaa varten. Tässä huutokaupassa huudatetaan ainakin kaksi paria hanskoja, ja kaikki tuotto menee suoraan lahjoitukseen.”

Teksti: Matti Hirvonen
Kuva: Teemu Siikarla

ERIKOISBONUS! 200% talletusbonus 200€ asti!

Virkailija Matti Hirvonen

Check Also

Helsinkiläiskolmikko marssii maailmalle viikonlopuksi

Helsinkiläiskolmikko iskee ja potkii viikonloppuna kansainvälisissä kehissä. Combat Academy of Finlandin ottelijat iskevät lauantaina Euroopan …