Thainyrkkeilykomeetta Anna Rantanen ei aio tyytyä kahteen MM-titteliin

Anna Rantanen on thainyrkkeilyn suurin suomalaismenestyjä tänä vuonna, mutta hän on myös suhteellisen tuntematon nimi kotimaiselle kamppailuyleisölle. Kamppailuvirasto selvittää, miten maailmaa valloitetaan Ruotsista käsin.

Anna Rantanen
Anna Rantanen hankki kotikehässä lisää täytettä palkintokaappiin. Kuva: Teemu Siikarla.

Viime viikonloppuna Lahdessa isketyssä Total Fight Night IV -tapahtumassa saatiin Suomeen uusi thainyrkkeilyn ammattilaisten maailmanmestari, kun Anna Rantanen kukisti Venäjän Anna Tarasovan viiden erän jälkeen pistein ISKA-liiton MM-tittelikamppailussa.

Aiemmin muun muassa amatöörien maailmanmestaruuden voittanut Rantanen ei ole saavutuksiinsa nähden erityisen tunnettu suomalaisessa kamppailuskenessä. Suurimpana syynä tähän on se, että hän asuu ja harjoittelee pääosin Ruotsissa.

”Lähdin Tukholmaan toukokuussa 2015. Tuolloin tarkoituksena oli vain kokeilla vähän jotain uutta ja tehdä kesätöitä kolme kuukautta Tukholmassa sairaanhoitajana. Viihdyin kuitenkin kaupungissa sen verran hyvin, että Ruotsissa onkin vierähtänyt yli neljä vuotta. Nykyään treenaan Slagskeppetin salilla, valmentajina Peter Lööf, Teemu Lehtinen ja Ivan Sundström. Aloitin thainyrkkeilyn 2014 Lahdessa ja aina Suomessa ollessani treenaan Hannu Vappulan kanssa”, Rantanen taustoittaa.

Slagskeppet on yksi Pohjoismaiden maineikkaimmista thainyrkkeilysaleista ja siellä ovat aloittaneet uransa esimerkiksi legendaariset K-1-tähdet Martin Holm ja Jörgen Kruth. Vuosikymmenien varrella Slagskeppet on tuottanut lukemattomia mestareita. Harjoitteluolosuhteet Tukholmassa ovat siis kohdillaan ja Rantanen on käyttänyt niitä hyväkseen täysin mitoin, mikä näkyi myös ottelussa.

”Heinäkuun amatöörien MM-kisojen jälkeen jatkoin kovaa treeniä Total Fight Nightia ajatellen, treenejä on kertynyt noin 11 viikossa. Vastustajasta en tiennyt oikein mitään ennen ottelua. Kaksi ensimmäistä erää meni tunnustellessa. Kolmannessa erässä pääsin otteluun kiinni ja sain isompaa vaihdetta silmään. Neljännessä erässä tunsin, että vastustaja alkoi väsymään ja vasemmat potkut sekä suorat lyönnit meni aina läpi. Ottelu oli tasainen ja Tarasova antoi hyvää vastusta ja otteli loppuun asti”, Rantanen kertoo.

Urheilijan menestykselle tärkeitä ovat paitsi oma panostus ja valmennuksen taso, myös muut taustavoimat, jotka mahdollistavat pääsyn merkittäviin ja ennenkaikkea oikeisiin otteluihin. Titteliotteluihin ei pääse suinkaan jokainen halukas, vaan se vaatii urheilijalta ja tämän taustajoukoilta oikeat kontaktit.

”Olin erittäin otettu mahdollisuudesta otella ISKA:n maailmanmestaruudesta, mikä antoi oman ekstramotivaation myös treenaamiseen. Tästä erityiskiitos promoottorille Hannu Vappulalle sekä ISKA:n edustajalle Malick Bahille”, Rantanen suitsuttaa taustajoukkojaan.

Ammattilaisten maailmanmestaruus oli Rantasen uralla merkittävä etappi, mutta vain välitavoite matkalla kohti suurempaa menestystä. Harjoittelu tuleviin otteluihin on Slagskeppetillä jo täydessä käynnissä ja suunnitelmat selvillä.

”Seuraava suunnitelma on amatöörien EM-kisat Minskissä marraskuussa. Ensi vuonna tarkoituksena olisi lähteä Thaimaahan pidemmälle treenileirille sekä otella useampia ammattilaisotteluita ja päästä vielä isompiin kehiin”, tuore maailmanmestari summaa tulevaisuuttaan.

Teksti: Antti Sariola
Kuva: Teemu Siikarla

Virkailija Jani Mesikämmen

Check Also

CAGE 52 – Liveseuranta

Edellisestä olikin vierähtänyt aikaa! Edellisen kerran Helsingin Kulttuuritalolla oteltiin 10.10.2020 ja silloinkin paikan päälle oli …