Homma nousussa – sivistys- ja hyvinvointivaltiot sallivat vihdoin vapaaottelun

Aiemmin varsin kielteisesti vapaaotteluun suhtautuneet Norja ja Ranska ovat viimeaikoina ottaneet edystysaskelia modernin vapaaottelun sallimiseksi maaperillään.

Tiistaina 2. huhtikuuta Ranskan urheiluministeri Roxana Mărăcineanu kertoi RMC Sportin haastattelussa aloittaneensa valmistelut, jotka johtaisivat vapaaottelun tunnustamiseen urheilulajiksi ja nykyaikaisten vapaaottelusääntöjen sallimiseen Ranskassa.

Vapaaottelu on laajalti harrastettu laji Ranskassa, mutta esimerkiksi häkki ja iskut kanveesissa ovat toistaiseksi olleet kiellettyjä. Nyt asiaan on vireillä muutos.

”Olen nähnyt, kuinka vapaaottelua opetetaan ja se on urheilulaji, jossa käytetään kaikkia kamppailu-urheilun tekniikoita”, toteaa ministeri Mărăcineanu.

Ministeri kertoo myös nähneensä kuinka häkki on ottelualustana ennen kaikkea turvallinen, eikä vain häkki, jonne ihmiset teljetään kuin eläimet. Ministeri myös kokee, että laajalti harrastettu, mutta ei sanktioitu laji on riskialtis.

”Olen taistellut tämän asian puolesta yli kymmenen vuotta. Tämän on ensimmäinen kerta, kun yksikään ministeri antaa tälläisen lausunnon. Olemme onnellisia, että niin monen vuoden jälkeen olemme viimein lähes tavoiteessamme”, toteaa Ranskan vapaaotteluliiton ja kansainvälisen vapaaotteluliiton hallituksen puheenjohtaja Bertrand Amoussou.

Ranskan kuulumisia seurasi toinen ilouutinen kamppiluväelle, kun Norjan vapaaotteluliitto ilmmoitti amatöörivapaaottelun saavuttaneen virallisen aseman maassa. Norjan urheiluliitto NIF hyväksyi lajin hakemuksen Norjan kamppailulajiliiton NKF:n pyynnöstä.

Nyt Norjan vapaaotteluliitto voi aloittaa neuvottelut ja järjestelyt virallisten amatöörivapaaottelutapahtumien järjestämiseksi täyskontaktikamppailulajeihin nihkeästi suhtautuvassa Norjassa.

”Amatöörivapaaottelu on saavuttanut virallisen aseman Norjassa. Tämä helpottaa lajin hallinnointia ja kehittämistä vahvalla ja turvallisella tavalla”, toteaa Norjan vapaaotteluliiton puheenjohtaja Henning Svendsen.

Teksti: Matti Hirvonen
Kuva: Jani Mesikämmen

Virkailija Matti Hirvonen

Check Also

CAGE 52 – Liveseuranta

Edellisestä olikin vierähtänyt aikaa! Edellisen kerran Helsingin Kulttuuritalolla oteltiin 10.10.2020 ja silloinkin paikan päälle oli …