Onko naisvapaaottelu Suomessa vain väliaikaviihdettä?

Suomalaisilla naisvapaaottelijoilla on iso ongelma, kilpailemaan on vaikeaa päästä. Alla oleva teksti edustaa virkailijan näkemyksiä, ketään ottelijaa ei ole tekstin tiimoilta puhutettu.

Vuokko Katainen pohti taannoin Instagramissa, pitäisikö hänen vielä otella. Totta hitossa pitäisi. Sometuksen jatkuessa kävi ilmi, että yksi iso mutka matkassa, ja uraa jarruttanut tekijä, on otteluiden saamisen vaikeus. Sääli, sillä kyseessä on hyvä ja maailmaa nähnyt kamppailija.

Se ei toisaaltani itselleni tullut varsinaisena yllätyksenä. Vaimollani Minnalla oli aikanaan taskussa MM-kulta ja pari voitokasta ammattilaismatsia. Otteluita ei silti meinannut löytyä enempää. Japaniin Pancrasen pääotteluun kuitenkin kelpasi onneksi. Sitten Minna sai pari muutakin matsia Suomesta iltojen alkupäästä – ja ennen kaikkea saksalaisen managerin, joka lennättikin Minnan maailman kärkikahinoihin.

Maailmalle kelpaa päämatseihin, mutta kotimaan kehissä on vaikeaa päästä edes osallistumaan.

Sitten on case Maiju Suotama. Kuvittelen, että hänelläkin menohaluja ottelemiseen olisi enemmän kuin kerran vuoteen Carelia Fightissa. Jos matseja olisi ollut enemmän, hän olisi jo kirkkaammissa häkeissä. Kyseessä on yksi potentiaalisimmista menestyjistä, jota voi vielä mainostaa menevällä ”Strikeforce-veteraani” -tittelillä.

Anette Österberg ottaa ammattilaisdebyyttinsä Ruotsissa, länsinaapurista on kai tarjoiltu enemmänkin matseja. Kamppailuviraston haastattelussa Anette myös vihjaili, että mieluisaa olisi ollut Suomessakin otella, mutta kun ei saa matseja. Kiva kuitenkin, että arvokisamitalistimme kelpaa ruotsalaisille.

Veera Nykänen oli neljä vuotta ilman matsia. Olisiko hänestä maailmanvalloitukseen? Voi olla, mutta tätä tahtia se ei kyllä jää nähtäväksi. Joku osa hänenkin urassaan on pettänyt pahasti. Nykäsen harjoituskumppani Tiia Kohtamäki on ammattilaisena kerran saanut otella Suomessa. Muuten on saanut lähteä Tsekkeihin kahta painoluokkaa ylemmäs ja Ruotsiin kohtaamaan Euroopan mestarin. Kertaakaan takana ei ole ollut kotikehän etua.

Chamia Chabbi sentään viihtyy maailmalla, tai siis on sanonut, että ottelee mielellään altavastaajana. En tiedä, onko hän edes halukas ottelemaan kotimaassa, mutta onneksi hän viihtyy altavastaajana, sillä sitä se ulkomailla otteleminen tuppaa olemaan.

On meillä sentään Suvi Salmimies, joka saa aktiivisesti otella kotikehässä. Yksi on parempi kuin ei yhtään, mutta kyllähän tämän riemun useammallekin suomalaiselle naisottelijalle soisi.

Kotimaisessa vapaaottelussa on tällä hetkellä niukat työnantajan markkinat, meillä on myös miesottelijoita, joilla on vaikeuksia saada matseja. Eikä Suomen tilanne ole poikeuksellinen naisten suhteen, mutta onhan se älytöntä, että meillä on yksi nainen, joka saa kotimaassaan matseja.

Viime syksyn Carelia Fight -tapahtumassa oli poikkeuksellisesti kolme naisten ammattilaisottelua, tällöin Maiju Suotama innostui käyttämään sosiaalisessa mediassa aihetunnistetta #mikälasikatto. En tiedä, voiko oikeasti olla niin, että moni promoottori ei yksinkertaisesti arvosta naisvapaaottelua. Vai pelkäävätkö promoottorit, että yleisö ei arvosta? Ollaanko täällä niin vanhoillisia?

Olen myös kuullut, että naisille on vaikeaa löytää vastustajia – ”kun naisottelijoita ei vaan ole”. En ole manageri, eikä minusta sellaiseksi ole, mutta olen löytänyt todisteita naisvapaaottelijoiden olemassaolosta Euroopassa ja olen jopa ollut todistamassa, miten sähköpostia lähettämällä näiden välille saadaan ottelu sovittua. No, voihan olla, että se kerta oli poikkeus. Enkä tiedä, kuinka paljon enemmän naiset pyytävät liksaa ottelemisesta, kuulemma siis pyytävät.

Väitän naisissamme kytevän suuren potentiaalin kansainväliseen läpimurtoon, joka hyödyttäisi kaikkia muitakin. Promoottorit saisivat mainostaa, miten ottelija on noussut maailmanmaineeseen juuri heidän illoistaan, managerit kenties saisivat vähän jalkaa oven väliin ulkomaisiin organisaatioihin ja muu kenttä hyötyisi mahdollisesta läpimurron tuomasta lajin mediahuomiosta.

Ennen kaikkea on kuitenkin tragedia, kun halukkaat ja lahjakkaat urheilijat eivät saa edes mahdollisuuksia otella. Hyvää naistenpäivää.

Kirjoittaja on ammattilaisottelija Minna Grusanderin aviomies.

Teksti: Matti Hirvonen
Kuva: Jarno Nurminen