Helsinkiläisiskijä lähtee tavoittelemaan MM-unelmaansa ison meren taakse. Edis Tatli vs Teofimo Lopez isketään maineikkaassa Madison Square Gardenissa.

Ammattinyrkkeilijä Edis Tatlin (31–2) seuraava ottelu on varmistunut. Tatli saa vastaansa lajin seuraavaksi supertähdeksi povatun hondurasilais-amerikkalaisen Teófimo Lópezin (12–0). Ottelu käydään 20. huhtikuuta New Yorkissa.
Kevytsarjan maailmanmestaruutta tavoittelevalle Tatlille tämä on huippuluokan mahdollisuus. Tatlin taustajoukkojen mukaan on mahdollista, että 12-eräisen ottelun voittaja pääsee seuraavaksi haastamaan sarjan kiistattoman ykkösnimen Vasil Lomatshenkon.
Vasta 21-vuotias Teófimo López on yksi nyrkkeilyn kirkkaimmista nousevista tähdistä, josta nyrkkeilymeida on povannut jopa Oscar De La Hoyaan ja Floyd Mayweatheriin rinnastettavaa huippunimeä. Hänen iskuvoimaansa pidetään yhtenä sarjansa parhaista, ja karismaattinen nuori mies on tullut tunnetuksi myös villeistä tuuletuksistaan.
“Varastan show’n joka kerta, kun ottelen kotikaupungissani. Näin aion tehdä tälläkin kertaa. Aion nousta tänä vuonna maailmanmestariksi ja kaikki, jotka tulevat tielleni, saavat kaatua edessäni”, New Yorkin Brooklynissa varttunut López sanoo.
“Yksi asia on ainakin varma: Tatli pääsee tanssimaan 20. huhtikuuta todellisen tähden kanssa. Tämä ei ole mitään tositelevisiota, tästä tulee todellinen taistelu”, Lopez uhoaa Tatlin tositv-historiaan viitaten.
Nyrkkeilykehässä vähemmän viime vuonna viihtynyt voitti loppuvuodesta Tanssii tähtien kanssa -kilpailun parinsa Katri Mäkisen kanssa. Tatli luopui vapaaehtoisesti mestaruudestaan keskittyäkseen täysillä maailmanmestaruuden tavoittelemiseen.
“Tämä on hieno ottelu enkä malta odottaa, että pääsen kehään. Lopez on taitava nyrkkeilijä, mutta häntä odottaa huhtikuussa karu yllätys. Tavoitteenani on ollut jo kauan voittaa maailmanmestaruus, eikä López estä minua onnistumasta”, Tatli sanoo.
Edis Tatli vs Teofimo Lopez otellaan New Yorkin maineikkaassa Madison Square Gardenissa. Illan pääotteluna isketään WBO-liiton välisarjan MM-taistelu Terence Crawfordin ja Amir Khanin välillä. Suomalaisista nyrkkeilijöistä MSG:n pääsalissa ovat otelleet Eva Wahlström (2018) ja Gunnar Bärlund (1938). Lisäksi Janne Forsman otteli vuonna 2016 areenan pienemmässä Theater-salissa.
Teksti: Jani Mesikämmen
Kuva: Teemu Siikarla