Tulevana lauantaina otellaan Cage 46 -ammattilaisvapaaotteluilta Helsingin Kulttuuritalolla. Virastomestari Jyrki Nurminen ennakoi tulevia tapahtumia saatavilla olevien tietojen valossa.

Cage tarjoaa tällä kertaa yleisölle useita vakiokasvoja sekä kaksi täysin uuttakin suomalaisnimeä kortille on mahtunut. Mikäli urakehitys jatkuu suotuisana härmäläisille ottelijoille, tämän tapahtuman riveistä saatetaan tulevina vuosina nähdä useita huippuja maailmalla ottelemassa.
Ville Mankinen vs Sten Saaremäe
Mankista (0-1-0) on povattu entisen UFC-ottelija Tom Niinimäen manttelinperijäksi. Nyt nuorella miehellä on mahdollisuus osoittaa kamppailukansalle potentiaalinsa ottamalla ammattilaisuransa ensimmäinen voitto. Mankinen palaa loukkaantumisten johdosta pitkäksi venyneeltä tauolta ja saa vastaansa ammattilaisena itseään kokeneemman Sten Saaremäen (3-1-0) Virosta. Saaremäellä on viime syyskuulta pistevoitto suomalaisesta Jani Häggistä, mutta Mankinen on valmis maksamaan kalavelat lahtelaisen puolesta moninkertaisina häkissä.
Arvio: Mankinen voittoon luovutusotteella kolmannessa erässä.
Tuomas Grönvall vs Renato Vidovic
Suomi–Ruotsi -maaotteluhengessä käytävä taisto on varmasti omiaan herättämään uneliaammatkin fanit. Grönvall (2-1-1) on valmis lennättämään länsinaapuria koko rahan edestä ja isolla kaarella, joskaan kaksinkertainen amatöörien EM-kultamitalisti Vidovic (0-0-0) ei ole myöskään eilisen teeren poika. Loppuvuodesta Grönvall koki pistetappion raastavan ottelu jälkeen Ville Kyllöselle, jossa Kyllönen osui lukuisia kertoja painavasti pystyssä. Tämä ottelu ratkeaa joko pystyssä ruotsalaisen hyväksi tai sitten väkivahvan painin ja alasvientien jälkeen Grönvallille.
Arvio: Ammattilaisdebyytin häikäisemä Vidovic jää Grönvallin jyrän alle. Grönvall voittoon pistein, mikäli pelaa fiksusti pystytilanteet.
Aleksi Savolainen vs Roman Dik
Roman Dik (7-3-0) on käynyt Cage-illassa kahdesti häviämässä suomalaiselle. Niin ikään Savolaisen (6-4-0, 1 NC) kaksi viimeisintä Cage-ottelua ovat päättyneet tappioon suomalaisottelijoiden käsittelyssä. Edellinen tappio tuli hurjavireistä Toni Lampista vastaan, mutta ottelu sujui sen päättäneeseen giljotiinikuristukseen saakka Savolaiselta varsin mainiosti. Dikin rooli näissä verikekkereissä on selvä – hänet tuodaan teuraaksi Savolaisen pitoihin. Savolaisen on oltava kuitenkin tarkkana, etenkin kaulansa kanssa, sillä Dik osaa kuristamisen jalon taidon.
Arvio: Dik kerää kovia iskuja komentokeskukseensa alussa, syöksyy raivoisasti alasvientiin ja kääntää itsensä Savolaisen päälle. Avauserän lopussa Dik kaivaa voiton takakuristuksella.
Jesse Urholin vs Vojtech Garba
Tässä ottelussa nähdään klassinen mattovelho vastaan pystytaituri -asetelma. Urholinin (2-0-0) osaaminen on kuitenkin tälläkin kertaa liikaa vastustajalleen ja Mikko Ahmalan teloneen Garban (4-2-0) lento päättyy jo ensimmäisessä erässä.
Arvio: Urholin voittoon ensimmäisessä erässä takakuristuksella.
Suvi Salmimies vs Karoline Martins
Salmimiehen (10-5-1) epäonni vastustajien vaihtumisen osalta saa jälleen jatkoa. Parin viikon varoitusajalla saapuva Martins (5-2-0) on thainyrkkeilyspesialisti, mutta ihme on, jos Salmimies ei aja etäisyyttä kiinni ja paini Martinsin mehut häkkiä vasten tyhjäksi. Salmimiehellä on kuitenkin ajoittain ollut ongelmia pystyottelussa osaavien vastustajien kanssa, eli Martinsin mahdollisuudet ovat luultavasti ottelun alkupuolella, kun lyönneissä mahdollisesti on vielä ruutia jäljellä.
Arvio: Salmimies rutiinivoittoon kolmannessa erässä teknisellä tyrmäyksellä mattolyöntirallin päätteeksi.
Olli Santalahti vs Rafael Da Silva Cordeiro
Santalahti (8-3-0) kohtaa Cordeiron (8-2-0), jonka voitot ovat pääosin melko huonosti menestyneistä ja aloittelevista ottelijoista. Santalahden kaksi viimeisintä ottelua sen sijaan ovat olleet kiven kovia vastustajia vastaan ja brassi Cordeiro tulee mitä luultavimmin saamaan kaikkien aikojen selkäsaunan nuorelta turkulaiselta.
Arvio: Santalahti palaa voittojen tielle kuristamalla brassin toisessa erässä unille.

Aleksi Mäntykivi vs Guilherme Cadena
Salmimiehen tapaan myös Mäntykiven vastustaja vaihtui melko lyhyellä varoitusajalla. Cadenasta (25-16-0) voidaan sanoa paljon. Mies otteli viime vuoden aikana huimat 17 kertaa ja hävisi noin joka kolmannen ottelunsa. Cadenan vahvuus on ehdottomasti matossa, johon ennustukseni mukaan mies tulee pääsemään. Cadenan kannalta mattoon pääsy ei kuitenkaan tuo haluttua tulosta, sillä sinne päädytään naama edellä ja syynä on Mäntykiven (11-5-0) valot sammuttava isku.
Arvio: Mäntykivi voittaa tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä.
Edward Walls vs Denis Silva
Illan pääottelussa ensi kertaa esiintyvä Walls (8-3-0) saa vastaansa vaarallisen Silvan (12-3-0) Brasiliasta. Silvan ottelusaldoa katsellessa tosin nousee esiin se tosiseikka, että hänen voittonsa koostuvat pääosin melko kokemattomista vastustajista. Walls on tunnettu räjähtävästä pystyottelustaan, kun taas Silvan pelikirja on parhaimmillaan matossa. Mikäli Walls saa pidettyä ottelun pystyssä on hänellä ilmiselvä etulyöntiasema. Mattoon ei Silvan kanssa kannata mennä ehdoin tahdoin ja sen välttämisessä on Wallsin hyvä alasvientien puolustuspeli kultaakin kalliimpi.
Arvio: Walls voittoon toisessa erässä tyrmäyksellä ja Cage 46 -ilta saa arvoisensa päätöksen.
Cage 46 -ottelukortti
Punainen kulma | Sininen kulma | |
Edward Walls, Team East Front | 65,8 kg | Denis Silva, Brasilia |
Aleksi Mäntykivi, HardKnocks Helsinki | 74 kg | Guilherme Cadena, Brasilia |
Olli Santalahti, Finnfighters’ Gym | 77,1 kg | Rafael Da Silva Cordeiro, Brasilia |
Suvi Salmimies, Team East Front | 58 kg | Karoline Martins, Brasilia |
Jesse Urholin, Porin Kamppailu-urheilukeskus | 83,9 kg | Vojtech Garba, Tsekin tasavalta |
Aleksi Savolainen, HardKnocks Helsinki | 74 kg | Roman Dik, Tsekin tasavalta |
Tuomas Grönvall, Primus Fight Team | 61,2 kg | Renato Vidovic, Ruotsi |
Ville Mankinen, Finnfighters’ Gym | 65,8 kg | Sten Saaremäe, Viro |
Teksti: Jyrki Nurminen
Kuvat: Jarno Nurminen, Teemu Siikarla
One comment
Pingback: CAGE 46 - Viralliset otteluanalyysit ja tunnelmat Kulttuuritalolta - Kamppailuvirasto