ERIKOISBONUS! 200% talletusbonus 200€ asti!

Virallinen Lista: TOP 5 Aleksi MMA

Virallinen Lista on kiistämätön Totuus mistä tahansa kamppailulajeihin liittyvästä – tai liittymättömästä – asiasta, ilmiöstä tai henkilöjoukosta. Vuodesta toiseen suomalaisessa vapaaottelussa hekumoidaan yhdestä nimestä. Sukunimi saattaa vaihdella, mutta Aleksi pysyy. Nyt onkin taas aika pistää Aleksit järjestykseen. Hyvät naiset ja herrat: Vuoden 2018 Aleksi MMA -ranking.

Aleksi MMA
Aleksi Lukkarinen teki vahvan paluun kehiin. Kuva: Teemu Siikarla.

Pinnan alla kuplii Aleksi

Vaikka Aleksien valta on laajalla pohjalla, on myös muutama Aleksi, joita ei hetkeen ole kehissä nähty. Kysyntää toki riittäisi heillekin.

Aleksi Kainulainen vetäytyi ottelemisen parista jo 2014, mutta silminäkijähavainnot kertovat miehen olevan edelleen kunnossa ja viihtyvän treenisalilla aktiivisesti. Puuhakas mies ei ole muutenkaan vetäytynyt lajista, vaan hänet voi bongata Vapaaotteluliiton toiminnasta tai Minna Grusanderin taustajoukoista. Olisiko täysin kohtuuton toive nähdä Aleksi vielä kertaalleen kehässä vuonna 2019?

Myös Kaikkien aikojen parhaan Aleksi Nurmisen viime esiintymisestä on vierähtänyt jo tovi. Kolmatta vuotta jatkuneet terveyshuolet ovat pitäneet luppavan nuoren miehen sivussa pitkään. Positiivisuutta ja itsevarmuutta uhkuvaa taistelijaa ei kuitenkaan pidä, eikä saa unohtaa, sillä kaikesta päätellen paluu häkkiin on tulossa ennemmin tai myöhemmin. Tapahtuuko paluu jo 2019? Toivotaan näin.

Aleksi Hristov on joku bulgarialainen häiskä, jota ei Sherdogin mukaan ole ottelemassa nähty sitten vuoden 2012. Mutta hei, Aleksi kuin Aleksi!

Mutta tältä näyttää äärivirallinen vuoden 2018 Aleksi MMA -ranking.

5. Aleksi Putkonen

Aleksi Putkosen vuosi ei mennyt putkeen. Vuoden ainoassa otelussa Seinäjoki Fight Nightissa tuli kirvelevä tappio debytantti Markus Mäki-Ventelälle. Tappio oli neljäs putkeen ja edellinen voittokin on vuodelta 2015. Alekseja ei kuitenkaan koskaan ole liikaa, eikä se ole ohi ennen kuin se on ohi. Toivotaan siis, että tuleva vuosi on armollisempi Putkoselle.

4. Aleksi Savolainen

Ei Savolaisenkaan vuosi aivan nappiin mennyt. Elokuun Carelia Fightissä saatu tyrmäysvoitto mitätöitiin myöhemmin ottelussa tapahtuneen tuomarivirheen vuoksi ja marraskuussa Toni Lampinen rankaisi alasvientiyrityksestä giljotiinilopetuksella. Tuomarin virhe ja Lampisen hyvyys eivät kuitenkaan ole Aleksin syytä; aktiivisuus sekä edeltäneet näytöt takaavat paikan Putkosen yläpuolella.

3. Aleksi Lukkarinen

Aleksi Lukkarinen palasi syksyllä pitkältä ottelutauolta ja antoi samalla aikamoisen myrskyvaroituksen. FNF 16 -illassa kaatui kokenut Kai Karar alta aikayksikön Lukkarisen nyrkkien viuhuessa ja Total Fight Night -iltamassa Lahdessa hän rummutti ensimmäisen erän TKO-voiton ukrainalaisesta Vladyslav Shchepantsystä. Suurimmat voitot antavat kuitenkin odottaa itseään vähintään ensivuoteen, mutta kolmas sija on näillä näytöillä varsin ansaittu.

2. Aleksi Mäntykivi

Mäntykiven vuosi alkoi ikävän tutusti, kun ottelu Ruotsin huhtikuiseen Cage Warriors -tapahtumaan sovittu ottelu Jack Grantiä vastaan peruuntui varvasvamman takia. Onneksi ottelu kuitenkin toteutui syyskuussa. Se tosin päättyi jo ensimmäisessä erässä Mäntykiven tyrmäystappioon, mutta ottelu oli vauhdikas ja neljään minuuttiin mahtui myös hyviä hetkiä Mäntykiveltä. Kovassa paikassa väläytelty osaaminen yhdistetettynä aikaisempiin näyttöihin takaavat tontin aivan ykköspaikan tuntumasta.

1. Aleksi Toivonen

Mutkaton ei ollut Aleksi Toivosenkaan vuosi, syyskuun Cage 44 -tapahtumassa tuli uran avaustappio ja marraskuisesta Cage 45 -illasta Toivonen joutui vetäytymään terveyssyistä, mutta kevät nostaa Toivosen listan ykköspaikalle. Loppuvuodesta 2017 operoitu lonkka kuntoutui ennätysajassa ottelukuntoon ja mahdollisti Toivosen nousun häkkiin Cage 43 -tapahtumassa huhtikuussa. Vastaan asettui kova Salambek Damaev. Tuloksena oli yksi vuoden hienoimmista suomalaissuorituksista, kun toivonen otti ensimäisen erän TKO-voiton näytöstyyliin.

Vuoden MMA-Aleksi: Aleksi Lukkarinen

Vuoden Aleksin ei tarvitse olla ranking-ykkönen, kunnianosoitukseen riittää esimerkiksi se, että palaa tauolta niskan kuluman ja vakavan polvivamman jäljiltä, ottelee kuukauden sisään kaksi kertaa ja ottaa enemmän voittoja kuin muut Aleksit yhteensä. Näin teki Aleksi Lukkarinen.

Vaikka Lukkarisen voitot eivät olleet mitenkään poikkeuksellisia Suomen kehissä, väläytteli Lukkarinen kovaa potentiaalia ja tinkimätöntä asennetta vaikeiden aikojen jälkeen. Helppoa tietä paluulle ei haettu ja heti oltiin valmiita hyppäämään syvään päätyyn. Aleksi Lukkarinen on nimi, joka kamppailufanin kannattaa viimeistään nyt painaa muistiin.

Teksti: Matti Hirvonen
Kuva: Teemu Siikarla

ERIKOISBONUS! 200% talletusbonus 200€ asti!

Virkailija Matti Hirvonen

Check Also

Timo Venäläinen taipui tiukan taiston päätteeksi Marokossa

Lahti Thaiboxing Clubin Timo Venäläinen kärsi lauantaina pistetappion Marokon Marrakechissa käydyn Diamond Fight -tapahtuman pääottelussa, …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *