ERIKOISBONUS! 200% talletusbonus 200€ asti!

Grusanderille tappio pienimmällä mahdollisella marginaalilla

Minna Grusander ja Jinh Yu Frey ottelivat InvictaFC:n hiukkassarjan mestaruudesta. Ottelu päättyi suomalaisen hajaäänitappioon.

Frey vs Grusander
Jinh Yu Frey vakuutti pistetuomarit paremmuudestaan kovilla iskuilla. Kuva: Dave Mandel/InvictaFC

Aamulla seitsemän aikaa Suomessa kamppailukansa oli hereillä jännittämässä Freyn ja Grusanderin välistä revanssia InvictaFC:n hiukkassarjan mestaruudesta.

Ottelu alkoi suomalaisen kannalta hyvin ja ensimmäiset kaksi erää mentiin melko selvästi Grusanderin komennossa. Ottelun edetessä amerikkalainen löysi osumillaan turkulaisen suojauksesta aukkoja ja vakuutti pistetuomarit ottelun loputtua siitä, että mestaruus pysyy hänen hallussaan. Huomionarvoinen nyanssi on, että ottelun kolmesta pistetuomarista kaksi olivat samoja, jotka heinäkuussa antoivat voiton kyseenalaisesti Freylle.

Tällä kertaa ottelu oli tasaisempi ja sitä käytiin paljon pystyssä. Grusander kuitenkin sai ottelun vietyä myös mattoon muutamia kertoja, mutta se ei tällä kertaa tuonut haluttua tulosta, ottelun lopetusta ennen täyttä aikaa.

Grusander analysoi ottelun tapahtumia Kamppailuvirastolle seuraavasti hetki ottelun jälkeen:

Kuulemani mukaan ottelu oli tasainen ja molemminpuolinen ja siltä se tuntuikin. Kun miettii matsilla ollutta vahvaa markkinointia organisaatiolta, niin uskon että ainakin niitä odotuksia tuli nyt toteutettua enemmän kuin ensimmäisessä ottelussa. Viime ottelussa vahvasti läsnä ollut pystypaini saattoi olla osalle katsojista hieman tylsää.”

Kysyttäessä suunnitelmia jatkon suhteen Grusander vastaa: ”Nyt tulee kyllä kalenterissa perinteinen perhejuhla ja rauhoittumisen aika sopivaan kohtaan. Ruhjeita tässä tuppaa tulemaan niin vastaanotetuista kuin annetuistakin pommeista, mutta levolla hoitunevat kaikki. Pienen huilin jälkeen katsotaan tiimin kanssa jatkokuviot kuntoon ja siihen uudet askelmerkit kohdilleen ja tehdään vuodesta 2019 taas voitollinen!”

Teksti: Jyrki Nurminen

Kuva: Dave Mandel/InvictaFC

 

ERIKOISBONUS! 200% talletusbonus 200€ asti!

Virkailija Jyrki Nurminen

Check Also

Aleksi MMA

Virallinen Lista: TOP 5 Aleksi MMA

Virallinen Lista on kiistämätön Totuus mistä tahansa kamppailulajeihin liittyvästä – tai liittymättömästä – asiasta, ilmiöstä …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *