Toni Lampinen: ”En ole yhdestäkään ottelusta kieltäytynyt.”

Toni Lampisen (6-2-0) poikkeuksellinen voittoputki kotimaisista ottelijoista sai jatkoa Cage 45 -illassa.

Rauman ylpeys Toni Lampinen juotti tällä kertaa karvasta kalkkia Aleksi Savolaiselle giljotiinikuristuksen muodossa jo ensimmäisessä erässä. Ammattilaisurallaan Lampinen on kohdannut yhteensä seitsemän suomalaista ja vain yhden ulkomaalaisen vastustajan. Kuluvan vuoden aikana Lampinen on kellistänyt kolme suomalaista ja aikaa siihen hän on vain käyttänyt reilun neljän erän verran.

Kovassa vireessä oleva Lampinen kertoo haastattelussaan ettei kaihda suomalaiskohtaamisia, joskin myös ulkomaalaiset vastustajat olisivat mieleen jatkossa, sillä painoluokka kotimaassa alkaa olla hänen osaltaa käyty läpi.

Teksti & haastattelu: Jyrki Nurminen

Video: Jarno Nurminen

Virkailija Jyrki Nurminen

Check Also

CAGE 52 – Liveseuranta

Edellisestä olikin vierähtänyt aikaa! Edellisen kerran Helsingin Kulttuuritalolla oteltiin 10.10.2020 ja silloinkin paikan päälle oli …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *