Vapaaottelun MM-kilpailut käynnistyvät 11. marraskuuta. Kisat huipentuvat finaaliotteluihin lauantaina 17. marraskuuta. Suomesta kaukomaille matkaa ennätyksellisen suuri maajoukkue.

Ensi viikolla alkavat vapaaottelun MM-kilpailut saavat Bahrainiin yhteensä 367 urheilijaa 52 maasta. Näistä urheilijoista 80 osallistuu samaan aikaan käytäviin junioreiden (18–20 -vuotiaat) arvokilpailuihin. Myös Suomen joukkue on totuttuun tapaan lähdössä matkaan runsaslukuisena. Matkaan lähtee yhteensä 17 suomalaisurheilijaa, heistä kaksi osallistuu junioreiden kilpailuihin.
Suomen Vapaaotteluliiton puheenjohtaja Heikki Kaijalainen hehkuu tyytyväisyyttä kilpailuviikolla, koska ainakin toistaiseksi koko joukkue on selvinnyt valmistautumisesta ehjin nahoin. Urheilijoiden lisäksi Suomen joukkuetta edustamaan lähtevät päävalmentaja Janne Tulirinta, valmentaja Sami Mehamedi sekä neuvonantajan roolissa Heikki Kaijalainen.
Mitä sopii odottaa?
Kaijalaisen mukaan mitaleita sopii odottaa runsaasti, mikäli urheilijat ottelevat omalla tasollaan Bahrainissa. Kaijalainen povaa, että naisten puolelta mahdollisuus mitaliin on realistisesti jokaisella ottelijalla. Kamppailuviraston suurennuslasin alla ovat eritoten tuoreet Euroopanmestarit Janika Antinmaa sekä Jenna Horto. Horto voitti mestaruuden kesäkuussa näytöstyyliin teknisellä tyrmäyksellä ja Antinmaa puolestaan osoitti väkevän paininsa olevan Euroopan parasta. Myös Jenni Kiviojan hurja tyrmäyspotku on tuoreessa muistissa.
— IMMAF (@IMMAFed) June 20, 2018
Miesten puolelta virastomestari Nurminen uskoo erityisesti Karvan Ahmadin menestymismahdollisuuksiin. Länsirannikon painikone ottelee painoluokkaa alempana kuin kesäkuun EM-kilpailuissa. 56,7 kiloisilla tulee olemaan täysi työ pidätellä tätä väkivahvaa vaasalaista aloillaan. Toinen kivenkova kamppailija ja mitalitoive on Eemil Kurhela, jonka vakuuttavasta leirityksestä löydät tarkemmin ottelijaesittelyssä alla.
Kisojen potentiaaliseksi yllättäjäksi virastomestari nimeää Brayan Aspegrenin, joskin Aspegren ottelee normaalia painoluokkaansa ylempänä, eli raskaassa sarjassa 120-kiloisten kanssa. Voiton avaimiksi Aspegrenilta on nostettava nopeat kädet, jotka osuessaan tuottanevat tuhoa muuten ehkä aavistuksen hidastempoisempien ottelijoiden sarjassa.
Ottelijaesittelyt:
Yhteistyössä Ikuisen Peruskurssin kanssa Kamppailuvirasto jakaa neljän kilpailuihin lähtevän ottelijan haastattelut:
Hardknocks Training Centeriä edustava taitava pystyottelija Brayan Aspegren kertoo haastattelussa poikkeuksellisen rankoista taustoistaan Kolumbiasta. Aspegrenin haastattelun löydät tästä.
Myös Hardknocksia edustavan Niko Erosen matka vapaaottelun pariin on osittain monelle vapaaottelufanille tutun miehen, Aleksi Nurmisen ansiota. Erosen tarinaan pääset tutustumaan tästä.
Alkujaan Brock Lesnarin innoittama Elmo Peltonen Eura Fight Brothersista lähtee tavoittelemaan kirkkainta mitalia kaulaansa koristamaan. Painitaustaisen nuorukainen haaveilee myös ammattilaisuudesta tulevaisuudessa.
Eemil Kurhela on amatöörivapaaottelua seuraaville varmasti tuttu nimi. Tällä kertaa RNC Sport Clubin ottelija lähti hakemaan kirkkainta kilpailuvirettä merten takaa maailmankuululta vapaaottelusalilta.
Teksti: Jyrki Nurminen
Kuva: Jarno Nurminen