ADCC: Maiju Suotama ja Perttu Tepponen painivat EM-kultaa

Perttu Tepponen ja Maiju Suotama ADCC-mestareiksi Romanian EM-tatamilla. Suomalaiset väänsivät myös kolme EM-pronssia.

Maiju Suotama ADCC
Maiju Suotama viihtyi ADCC-tatamilla mestaruuden arvoisesti. Kuva: Jani Mesikämmen.

ADCC-liiton lukkopainin avoimet EM-kilpailut väännettiin lauantaina Bukarestissa. Romaniassa matkassa oli myös tuhti joukko suomalaisia ja päivän päätteeksi olikin aika keitellä mitalikahveja.

Naisten alle 60-kiloisten sarjassa Imatran Maiju Suotama väänsi täyden ajan jokaisessa kolmessa ottelussaan antamatta pistettäkään vastustajilleen. Syyskuun vapaaottelutappiostaan sisuuntunut Suotama joutui avausottelussaan urakoimaan jatkoajalle saakka, mutta välierässä kaatui Ruotsin Bezan Mahmudi 3–0. Finaalissa vastaan asettui toinen ruotsalainen Eva-My Persson, eikä imatralainen jättänyt hänellekään saumoja. Suotama nappasi 2–0 -pistevoiton ja samalla EM-kultaa.

Euroopan mestariksi venyi myös miesten alla 99-kiloisissa Perttu Tepponen. Tarkan taktisesti paininut tamperelainen eteni finaaliin kahdella niukalla jatkoaikavoitolla ja yhdellä kuristuksella. Loppuottelussa vastassa kokenut huippunimi Muslim Patsarigov. Tasainen vääntö päättyi kuuden minuutin jälkeen ilman pistesuorituksia, mutta Norjan Patsarigoville oli merkittiin passiivisuusvaroitus, joten Tepponen vei voiton ja lunasti paikan vuoden 2019 MM-kilpailuihin.

Miesten sarjoissa EM-pronssille ylsivät lisäksi Otto Kuikka (-88 kg), Heikki Jussila (+99 kg) ja Tuomas Kokkonen (-66 kg).

Kisapäivän kaikki mitalistit näet TÄÄLTÄ.

Teksti & kuva: Jani Mesikämmen

Virkailija Jani Mesikämmen

Check Also

CAGE 52 – Liveseuranta

Edellisestä olikin vierähtänyt aikaa! Edellisen kerran Helsingin Kulttuuritalolla oteltiin 10.10.2020 ja silloinkin paikan päälle oli …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *