Bangkokin pillipiipari vaietkoon – edes hetkeksi

Thainyrkkeily ja pillimusiikki kuuluvat yhteen. Mutta aiheuttaako perinnemusiikki lajille tarpeetonta hallaa? Tätä pohtii virkailija Matti Hirvonen.

thainyrkkeily
Thainyrkkeily kärsii aiheettomista ennakkoluuloista. Kuvan henkilöt eivät liity pillimusiikkiin. Kuva: Jani Mesikämmen.

Thainyrkkeily – onhan se pirun reipashenkistä menoa, sitä ei voi kiistää. Hyppypolvi leukaan ja kyynärpäätä naamaan. Siinä on ”Just bleed” -faneille sirkushuveja. Urheilun ystäville taas on tarjolla kovaa fyysistä kuntoa, henkistä kanttia ja teknistä osaamista vaativa laji. Ai että.

Kyllähän tällaisen lajin katsominen on pelkkää ihanuutta. Eikö vain? No, ei se kaikille ole. Tänäkin syksynä keskustellaan taas aiheesta, joka saattaa synnyttää tarpeettomia ennakkoasenteita koko lajia kohtaan.

Turhan usein olen käynyt kasuaalisti kamppailu-urheilua seuraavien ystävieni kanssa seuraavanlaisen keskustelun.

– Hei kylillä olisi viikonloppuna lyömingit, lähdetkö katsomaan?

– Ok. Mitä siellä on?

– Vaparia ja välissä pari thaikkumatsia. Viihdyttävä ilta luvassa.

– Ei kai thakkumatseissa ole sitä v*tun pillimusiikia?

Jep. Se pillimusiikki.

Se ei varsinaisesti lisää lajin vetovoimaa. Thainyrkkeilymaallikkona tunnustan sen itseänikin ärsyttävän. Siedän sen kyllä, jos ottelu on muuten viihdyttävä, mutta mieluummin olen ilman.

Tällaisen kommentin jälkeen paikalle saapuu usein joku lajiniilo, joka toteaa: ”Se kuuluu meidän hienon lajin perinteisiin ja jos se ei nappaa, ei tarvitse tulla katsomaan.”

Ei tarvitse ja moni ei tulekaan. Voi vaikka mennä katsomaan jotain muuta. Polvet leukaan ja kyynärpäät naamaan kun ei ole thainyrkkeilyn yksinoikeus.

Sinänsä on hienoa, että perinteitä kunnioitetaan. Sekin on olennainen fakta, että monin paikoin lajien perinteet tuovat etenkin kamppailulajeille tietynlaista mystiikkaa, joka vetoaa tiettyyn kuluttajakuntaan. Uskon myös, että thainyrkkeilyyn kasvaneille perinteikäs pillimusiikki, rukoustanssit ja rituaalit ovat tärkeä osa matsia. Ne varmasti auttavat perinnetietoista ottelijaa pääsemään fiilikseen, jossa ne kyynärpäät ja polvet alkavat nousta vihaisesti.

Mutta tässä olisi idea: Mitä jos edes välillä jätettäisiin se pillimusiikki pois? Siis annettaisiin kasuaalifanillekin mahdollisuus ärsyyntymättä nähdä, kuinka hieno laji thainyrkkeily voi olla.

Ties vaikka porukka innostuisi asiasta. Voisivat toistekin tulla katsomaan, useampi voisi jopa mennä kurssille. Tapahtumat voisivat alkaa vetämään enemmän katsojia ja laji kasvaisi, tätä kautta voisi yhä useampi alkaa myös ymmärtää lajin hienouden lisäksi lajin arvokkaita perinteitä.

Teksti: Matti Hirvonen
Kuva: Jani Mesikämmen

Virkailija Matti Hirvonen

Check Also

Thainyrkkeilyn lasten ja nuorten SM-kilpailut 2021 oteltiin Tampereella

Eilen 6.11. ratkottiin lasten ja nuorten suomenmestaruudet MMA Team 300 salilla Tampereella. Kilpailuihin osallistui peräti …

3 comments

  1. Thainyrkkeily ts. muay thai ottelut kulkee buddhalaisuudesta ja perinteistä ammennetun etiketin mukaisesti, jos ne skipataan ei kyseessä ole enää thainyrkkeilyottelu sanan varsinaisessa merkityksessä. Alkueperäinen idea on, että musiikki tulee livebändistä joka rytmittää musiikin tahdin ottelun tilanteiden mukaisesti. Totta on että nauhalta tulevat rytmit on pelkkä kuriositeetti kun se ei palvele alkuperäistä tarkoitustaan vaikka pelin henkeen kuuluukin.

    Thaikkuttouhulle on omat kannattajansa, mutta ymmärrettävää toki että kansan syvistä riveistä suuri osa pitää niitä liian eksoottisina ja outoina. Pallo promoottorille, kannattaako kosiskella pientä mutta vannoutunutta ”truemuaythai” yleisöä vai samat matsit järjestää eri nimikkeen säännöilä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *