Markus Rytöhonka lupaa lopetusvoiton kotimaisessa taistossa

Markus Rytöhonka palasi viime vuonna uusiutuneena ottelijana vapaaottelukehiin. Helsinkiläisellä on nyt tilillä kaksi perättäistä voittoa ja hän aikoo tarjota kotiyleisölleen kolmannenkin Cage 44 -illassa.

Markus Rytöhonka
Markus Rytöhonka oli keväällä voitokas Cage 42 -illassa. Kuva: Teemu Siikarla.

Kamppailufanit toivovat tasaisen varmasti näkevänsä kotimaisia kohtaamisia häkissä. Sellainen on taas tarjolla, kun Markus Rytöhonka Helsingistä saa vastaansa kouvolalaisen Marko Tanin syyskuun Cage 44 -illassa.

Markus Rytöhonka palasi kuuden vuoden tauolta viime vuoden toukokuussa ammattilaishäkkiin ja hän on voittanut molemmat ottelunsa. Rytöhongalle kotimainen vastustaja on viimeisimpien tilastojen valossa sopinut mainiosti, sillä niin Jani Hägg kuin Ville Kyllönenkin ovat joutuneet taipumaan hänen edessään.

Tanilla viimeisimmästä ottelusta on kulunut aikaa noin puolitoista vuotta. Tuo ottelu Seinäjoki Fight Nightissa oli Tanin ammattilaisuran ensimmäinen tappio.

Rytöhonka arvelee Kamppailuviraston haastattelussa taistelun kääntyvän hänen edukseen pystyottelun tiimellyksessä ja povaa ottelun loppuvan jo toisessa erässä.

”Mä pyrin aina siihen, että saisin matsin lyötyä kesken. Mä veikkaan, että kolmatta erää ei nähdä. Toisessa erässä matsi loppuu keskeytyksellä”, Rytöhonka ennakoi.

Rytöhonka on voittaessaan lopettanut ottelut kolmasti ennen täyttä aikaa tyrmäyksellä ja kerran hän on otellut täyteen aikaan voittaen tuomareiden pisteillä. Molemmat hänen tappioistaan ovat tulleet lopetusotteella. Marko Tani puolestaan on käynyt kaikki voittonsa täyteen aikaan ja ammattilaisuran ainoa tappio on tullut kuristuksella.

Cage 44 -tapahtuman pääottelussa Rytöhongan seuratoveri Anton Kuivanen kohtaa Moldovan Valeriu Mircean.

Teksti: Jyrki Nurminen
Kuva: Teemu Siikarla

Virkailija Jyrki Nurminen

Check Also

Makwan Amirkhani kohtaa Edson Barbozan tappelusaarella

Suomalaisen vapaaottelun kirkkain tähti Makwan Amirkhani (16-4-0) ottelee lyhyellä varoitusajalla Edson Barbozaa (20-9-0) vastaan Abu …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *