Kamppailukuvaaja Teemu Siikarla esittäytyy: ”Tärkeintä on fiilis”

Teemu Siikarla on valtakunnan johtava kamppailukuvaaja ja Kamppailuviraston visuaalisen osaston päällikkö. Nyt hän kertoo, mitä kokenut kuvaaja hakee katsoessaan kahden urheilijan taistoa linssin läpi.

Kuka on Kamppailukuvaaja Teemu Siikarla? 44-vuotias itseoppinut valokuvaaja, joka aloitti kamppailulajit 8-vuotiaana ja hyppi sitten lajista toiseen, kunnes päätyi potkunyrkkeilyn pariin armeijan jälkeen, tosin lukioaikanakin oli lyhyt jakso, kun hän kävi keltaiseen vyöhön asti treenaamassa HJJK:lla.

Se innostus hiipui nopeasti, kun teini-ikäinen keksi muuta ajanvietettä iltoihinsa. Kunnolla alettiin treenaamaan vasta 1990-luvun puolivälin jälkeen Pasi Rantalan opastuksella.

Ensimmäisen kosketuksen UFC:hen ja vapaaotteluun sain joskus 90-luvun puolivälissä, kun ostin Hämeentien Filmifriikki-kaupasta UFC 1 -taltioinnin VHS:nä. Tämän jälkeen olin täysin myyty.

Kamppailukuvaaminen itsessään alkoi oikeastaan ystävän pyynnöstä tulla kuvaamaan hänen ensimmäisiä BJJ-kisojaan Helsingin Urheilutalolle vuonna 2011. Kyseessä olivat SM-kisat, mutta kuvien laatu ei päätä huimannut. Siemen oli kuitenkin kylvetty.

Alla on alkuperäinen versio vuodelta 2011 ja päivälleen viisi vuotta myöhemmin uudelleen editoitu näkemys tapahtuneesta.

 

Tuon iltaman jälkeen innostuin kunnolla tästä touhusta ja aloin kysellä vanhoilta tutuilta kontakteja kotimaisiin tapahtumajärjestäjiin ja kamppailumedioihin. Sainkin Jaakko Dahlbackan kautta Evan Wahlströmin managerin Jukka Virtasen, Mika Pietilän ja Jan Tilleksen yhteystiedot ja päädyin ensin kuvaamaan Battle of Porvoo II -tapahtumaa ja seuraavaksi pääsin kuvaamaan Wahlströmin EM-ottelua vuonna 2012. Tästä keikasta yksi kuva päätyi jopa Evan kirjaankin vuosia myöhemmin.

Tämän jälkeen pääsin kuvaamaan vapaaottelun ja potkunyrkkeilyn SM-kisoja Tilleksen silloin luotsaamaan FightSportiin. Tämä keikka oli sikäli erikoinen, että toimin KB-otteluissa arvostelutuomarina ja MMA-otteluissa kuvaajana, eli kahden hatun kanssa jonglööraamista koko viikonloppu. Siitä yhteistyö Tilleksen ja Jani Mesikämmenen kanssa jatkuikin rattoisasti seuraavat viisi vuotta, aina siihen surulliseen hetkeen, kun julkaisun töpseli vedettiin seinästä.

FightSportin jälkeen seikkailin vähän omalla nimelläni ja Jani Mesikämmenen siipien alla erinäisissä tapahtumissa, lisäksi kävin myös JamiKuparinen.com:n kuvaajana esimerkiksi M-1 Global tapahtumassa. Nykyään toimin Cage-organisaation talon kuvaajana.

Minulta kysytään toisinaan, mitä haen kuviltani. Jos tiivistän sen yhteen sanaan, parhaiten tavoitettani kuvaa ”fiilis”. En pyri etsimään kultaista leikkausta tai parasta kuvakulmaa, vaan yritän vangita ottelua tai ottelijaa katsoessani saamani fiiliksen ja pyrin välittämään sen katsojille. Paras saamani palaute tuli, kun eräs pidempään kuviani seurannut nainen totesi yhden kuvan alle, että ”sinun kuviasi katsomalla tuntuu kuin olisi itse ollut paikan päällä seuraamassa ottelua”.

Välillä joutuu toki iltamista kotiinpäin ajellessa miettimään, kehtaanko julkaista kuvan, missä kotikehän ottelija on tullut tyrmätyksi tai näyttää henkisesti lyödyltä tappion jälkeen. Nämä ovat aina vaikean punnitsemisen paikkoja, mutta yleensä kuitenkin käsittelen kuvan ja katson välittyykö fiilis haluamallani tavalla. Jos onnistun, usein jopa julkaisen kuvan.

Mieleenpainuvimpia kuvia edellä mainituista ovat tilanteet, missä toinen ottelija juhlii ja toinen istuu kanveesissa allapäin. Ei mikään miellyttävä tilanne kuvaajankaan kannalta, mutta haluan myös tuoda esiin kamppailu-urheilun raadollisemman puolen.

 

Jos mietin mieleenpainuvimpia kuvauskeikkoja viimeisen seitsemän vuoden ajalta, ehkä suurimpana pidän pääsyä UFC-häkin äärelle keväällä 2014 ja hyvänä kakkosena EuroFC:n valitettavasti ainoaksi jäänyttä tapahtumaa talon kuvaajan silmin. Mutta näide nlisäksi nousee mieleen monia hyviä muistoja esimerkiksi Battle of Porvoo-tapahtumista, FNF- ja Cage-promootioiden illoista, vuotuisesta retkestä iloiseen Etelä-Karjalaan Carelia Fightiin ja monia muita eri lajien iltamia, missä on vuosien saatossa vieraillut.

60 tapahtumaa kamppailukuvaajana on tällä hetkellä takana. Hulluimpana vuonna 2013 tapahtumia kertyi 16 kappaletta, kun laskee kesälomat pois, tapahtumia per kuukausi oli kiitettävästi. Seuraavana vuonna oli hetki aikaa hengähtää ennen suurinta muutosta elämässäni, isäksi tulemista. Tätä nykyä tapahtumia on valitettavasti harvemmin, mutta toisaalta otan mieluusti myös enemmän aikaa lapsille. En usko, että nykyinen Teemu Siikarla pystyisi 16 iltaman rypistykseen vuositasolla.

Ja minulta kysyttiin taannoin, kun 50. iltama oli edessä, että “mitä seuraavaksi?” – vastaus oli yksiselitteinen: “Seuraavat 50 tapahtumaa.”

Lopuksi pitää sanoa erikoiskiitos Jaakolle ja kahdelle Janille sekä kiitos lukuisille promoottoreille, jotka ovat päästäneet kuvaajan pyörimään jalkoihinsa.

Alta löydät läpileikkauksen osuvimmista otoksista viimeisen seitsemän vuoden ajalta. Teemu Siikarla esittäytyy, olkaa hyvä.