Mira Potkonen ei tyydy vähään: seuraavana maailmanmestaruus!

Mira Potkonen porhaltaa huimassa voittoputkessa ja nokialainen on nauttinut kesästä tuoreena Euroopan mestarina. Se ei hänelle kuitenkaan riitä, Potkonen haluaa seuraavaksi maailmanmestaruuden.

Mira Potkonen
Mira Potkonen haluaa seuraavaksi maailmanmestaruuden. Kuva: Jyrki Nurminen.

Kesäkuun 12. päivä kuluvaa vuotta tehtiin suomalaista nyrkkeilyhistoriaa, kun Mira Potkonen ja Elina Gustafsson voittivat ensimmäisinä suomalaisina naisina olympiatyylin nyrkkeilyn Euroopan mestaruuden. Kamppailuvirasto oli kutsuttu Suomen Nyrkkeilyliiton mitalikahvitilaisuuteen juhlimaan kaksikon saavutusta.

Mira Potkonen taustoitti Kamppailuvirastolle historiallisen voittonsa avaimia.

”Taitotasoni on mennyt eteen päin, hyvä itseluottamus ja rutiini kilpailemiseen olivat syitä menestymiseni taustalla”, Potkonen pohtii.

Erityisesti kokemus aiemmista arvokilpailuista oli merkittävä tekijä Potkosen mielestä. EM-kilpailut ovat turnausmuotoiset, joten keskittymisen ja hyvän vireen ylläpitäminen välipäivien värittämässä kilpailussa ovat ensisijaisen tärkeitä, Potkonen tuumaa. Rutiini on tuonut tulostakin, Euroopan mestari porskuttaa tällä hetkellä lähes 50 ottelun mittaisessa voittoputkessa.

Pitkissä turnauksissa Potkonen sanoo elävänsä hetkessä, päivä kerrallaan, mutta samalla myöntää että ottelupäivien aamulla tehtävät punnitukset, niihin liittyvät painonvedot ja päivien rytmittäminen ovat raskaita omalla tavallaan.

Tuoreelle Euroopan mestarille ikimuistoisena hetkenä heti mitalien jaon jälkeen oli jäänyt sähköpostitervehdys Tasavallan Presidentti Sauli Niinistöltä.

”Se oli yllättävä, mutta samalla hieno hetki.”

Mira Potkonen
Mira Potkonen on viime vuosina niittänyt menestystä arvokisakehissä. Kuva: AIBA.

Seuraava tavoite: MM-kultaa!

EM-kilpailuiden jälkeen Potkonen kertoo pitäneensä kahden viikon lepotauon, jonka aikana hän ei juurikaan urheillut, vaan lähinnä piti kropan kevyesti liikkeessä verryttelemällä. Tämän jälkeen käynnistyi kuitenkin nopeasti peruskuntokausi ja välitön valmistautuminen seuraavaan tavoitteeseen, eli maailmanmestaruuden voittamiseen.

Valmistautuessaan MM-kilpailuihin Mira Potkonen, Elina Gustafsson ja heidän valmentajansa Maarit Teuronen aikovat suunnata muutamalle ulkomaanleirille. Seuraavaksi aikomuksena on hioa taidot ja kunto kohdilleen Yhdysvalloissa, Colorado Springsissä kahden viikon korkean paikan leirillä sekä lokakuun lopulla Ranskassa. MM-kilpailut käydään marraskuun puolivälissä New Delhissä, Intiassa.

MM- ja EM-kilpailuja verrattaessa Potkonen sanoo suurimman eron olevan lähinnä se, että MM-kilpailuissa on enemmän osallistujia ja monipuolisemmin eri tyylisiä ottelijoita. Kysyttäessä kovimmasta nyrkkeilymaasta naisissa Potkosella on suora vastaus.

”Venäjä. Niillä oli tuolla EM-kisoissakin vaikka kuinka monta naista finaalissa”, Potkonen linjaa

Tokion Olympialaisista kysyttäessä Potkonen sanoo matkan niihin olevan jo yli puolessa välissä ja kisojen olevan jo lähellä.

”Kuinka pitkä matka on Tokioon? Lyhyt. Tuntuu, että nämä viikot ja kuukaudet vaan menee. Ei sinne enää hirveän pitkä matka ole! ”

Yksi asia on varmaa. Niin tulevissa MM-kilpailuissa kuin Tokion olympialaisissakin Mira Potkonen ja Elina Gustafsson ovat molemmat suomalaisen urheilukansan suurennuslasin alla ja mitalitoiveissa.

Teksti: Jyrki Nurminen
Kuvat: Jyrki Nurminen, AIBA

Virkailija Jyrki Nurminen

Check Also

Bellator London: Kuinka suomalainen Kent Kauppinen oikein on?

Ylilyönti-podcastin videolla Bellator ottelija Kauppinen kertoo sukutaustastaan. Kuten nimestä voi päätellä, brittiläisen Bellator-ottelija Kent Kauppisen …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *