Saku Heikkola Tanskaan nuorta leijonaa vastaan

Saku Heikkola loikkaa kansainvälisiin kehiin syyskuussa. Kokenut suomalainen käy testaamassa kehutun norjalaislupauksen taidot Tanskassa.

Saku Heikkola
Saku Heikkola matkaa Tanskanmaalle. Kuva: Teemu Siikarla.

Ammattilaisvapaaottelija Saku Heikkola (7-8-0) suuntaa seuraavaksi kokeilemaan kannuksiaan Tanskaan. Cage Warriors Fighting Championship järjestää Academy-illan syyskuun lopussa, jossa 37-vuotiaan Heikkolan on määrä kohdata nousukierteessä oleva norjalainen, 26-vuotias Marthin Hamlet (3-0-0). Hamlet on taustaltaan meritoitunut painija, jonka saavutuksiin kuuluu muun muassa EM-pronssi kreikkalais-roomalaisesta painista. Tämä kohtaaminen on molemmille ottelijoille debyytti CWFC:n riveissä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kamppailuviraston virallinen yhteistyökumppani MMAviking.com. Saku Heikkola kertoi virastomestari Jyrki Nurmiselle tunnelmat ottelun alla.

Ottelet 22. syyskuuta Cage Warriors Academy -illassa Nykøbingissa, Tanskassa. Milloin sait kuulla ottelusta?
”Tarjous ottelusta tuli Paanasen Jukan kautta kesäkuun alussa ja silloin ei ollut vielä mitään hajua muusta kuin vastuksesta. Pientä ihmetystä aiheutti se, kuinka ulkomaan reissua tarjotaan näin hyvissä ajoin ja kuinka juuri minut haluttiin vastustajaksi. Kai sekin vielä selviää.”

Miten ottelua sinulle tarjottiin?
”Tarjous tuli vähän puskista, mutta täysin sopivaan ajankohtaan, koska ottelua syksyksi kumminkin oltiin etsimässä. Jukka tiedusteli minulta, haluanko otella Hamletia vastaan ja sehän kyllä passasi mainiosti. Mielenkiintoista oli se, että mitään tietoa iltamasta ei siinä vaiheessa ollut, eikä sitä myöskään annettu. Ajattelin, että hittoako tuosta, kyllä ne kertovat sitten, kun aika on.”

Millainen sopimus sinulla on Cage Warriorsin kanssa, onko mahdollisesti jatkoa luvassa?
”Yhden ottelun sopimus tässä vain on, mutta aivan älyttömän hienoa, että pääsee vielä näillä vuosilla maineikkaan promootion alaiseen iltamaan. Kyllähän tämä todella iso näytön paikka on, mutta lähinnä itselleni. Ei sitä koskaan näköjään tiedä, mistä sitä itsensä löytää ottelemasta.”

Mitä tiedät tulevasta vastustajastasi?
”Marthin on pirun kova painimaan ja kovassa nosteessa oleva nuori kaveri. Hän edustaa maineikasta Frontline Academyä Norjasta. Hänen uransa on alkanut kolmella vakuuttavalla voitolla. Nuori kaveri, jolla on lupaava tulevaisuus vapaaottelussa ja varmasti hänet nähdään vielä isoissakin otteluissa.”

Mikä on oma kuntosi tässä vaiheessa valmistautumista? Oletko päässyt harjoittelemaan ilman vammoja?
”Mulla on kotiasiat kunnossa ja kuntokin on vallan mainio! Se, että on saanut työ- ja asumisasiat kuntoon, on mahdollistanut taas asianmukaisen harjoittelemisen. Tampereelle muuton myötä pääasiallinen harjoitteleminen on siirtynyt MMA Team 300:n salille, Lampenin Timon alaisuuteen. Vaikka kroppaa kolottaakin, niin ehjänä olen pysynyt.”

Miten uskot ottelun päättyvän?
”Tästä tulee todella mielenkiintoinen ottelu itsellenikin. Puolisoni arvio oli, että ottelu loppuu vaaralliselta näyttävän ensimmäisen erän jälkeen toisen erän kyynärpäälyöntiin ja TKO-voittoon allekirjoittaneelle. Itse taas uskon kolmen erän raskaaseen puurtamiseen ja pistevoittoon. Lähtökohtaisesti kolmeen erään valmistaudutaan, mutta uskon, että takakädessä löytyy kippiä ottelun lopettamiseen jo aikaisemminkin.”

Teksti: Jyrki Nurminen
Kuva: Teemu Siikarla

Virkailija Jyrki Nurminen

Check Also

Bellator London: Kuinka suomalainen Kent Kauppinen oikein on?

Ylilyönti-podcastin videolla Bellator ottelija Kauppinen kertoo sukutaustastaan. Kuten nimestä voi päätellä, brittiläisen Bellator-ottelija Kent Kauppisen …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *