Anton Kuivanen Cage 44 -illan päätähtenä on tuttu resepti helsinkiläisyleisölle. Vastaan asettuu tällä kertaa Moldovan Valeriu Mircea.

Japanissa heinäkuussa loistanut Anton Kuivanen (26-10-0) palaa syksyn tullen tuttuihin kuvioihin. Kuivanen nousee kotiyleisönsä edessä häkkiin Cage 44 -tapahtuman päätähtenä 8. syyskuuta. Helsingin Kulttuuritalolle Kuivasen haastajakasi saapuu Moldovan Valeriu Mircea (18-5-0).
Kuivanen tyrmäsi heinäkuun alussa Tokiossa Pancrase-mestari Takasuke Kumen toisessa erässä. Komea voitto oli hensinkiläiskonkarille kolmas perättäinen kahden kotikulmilla otetun pistevoiton jatkeeksi.
”Suunta on oikea. Kun rutiinin ja itseluottamuksen rakentaa uudelleen, tuloksetkin paranevat. Tämän vuoden otteluista on jäänyt käteen näyttöä siitä, että rampakin voi eheytyä ja eksynyt voi tien kadotettuaan herätä huomaamaan, että teitähän lähtee joka suuntaan. Viimeisin vauhdin haku Japanista oli yksi parhaita matsejani”, Kuivanen kertoo Cage-promootion tiedonannossa.
Kymmenen vuotta Kuivasta nuorempi Valeriu Mircea on moldovalaisista juuristaan huolimatta Italiassa harjoitteleva lupaus. Hän kuuluu Roomassa kovassa nosteessa olevaan Gloria Fight Center -salin tiimiin. Lajitaustaltaan Mircea on mustan vyön judoka, kokemusta on myös brasilialaisen jujutusun ja potkunyrkkeilyn saralta. Ahkerasti kisaava Mircea on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo esiintyä muun muassa M-1 Globalin riveissä ja Bellator MMA:n illoissa Italiassa.
Mircea on otellut ammattilaisena vasta nelisen vuotta, mutta koitos Helsingissä on hänelle jo ammattilaisuran 24. ottelu. Viime ottelut ovat Mircealta sujuneet ailahtelevasti. Viime joulukuussa kärsimänsä tappion jälkeen hän otteli ratkaisemattoman alkuvuodesta ja palasi voittojen tielle tyrmäämällä Nemat Abdrashitovin toukokuussa.
”Tiedän jotakin ulkonäöstä ja motorisesta käsialasta katsottuani yhden tai kaksi matsia. Mircea on erittäin ahkerasti otteleva nuori jätkä, joka näyttäisi laittavan otteluissa mieluiten painiksi”, arvioi Anton Kuivanen Cage 44 -illan vastustajaansa.
Cage-promootio ilmoitti samalla, että aiemmin julkaistu Tuukka Revon ottelu ei toteudu syyskuussa. Repo on loukannut olkapäänsä harjoitellessa ja vamman vaatima lepo siirtää ottelun marraskuun Cage 45 -tapahtumaan.
Teksti: Jani Mesikämmen
Kuva: Jarno Nurminen
4 comments
Pingback: CAGE 44: Aleksi Toivonen kohtaa lopetushakuisen sambomestarin - Kamppailuvirasto
Pingback: Olli Santalahti odottaa uran kovinta koitosta Cage 44 -illassa - Kamppailuvirasto
Pingback: Markus Rytöhonka lupaa lopetusvoiton kotimaisessa taistossa - Kamppailuvirasto
Pingback: Cage 44 -ennakko: Kovia näytönpaikkoja kotikehän ottelijoille - Kamppailuvirasto