Minna Grusander sai tuliaiseksi vain mustan silmän – ”Puheet uusintaottelusta alkoivat heti”

Sunnuntaiaamuna Suomen aikaa otellussa Invicta FC:n Kansas Cityn illassa turkulainen Minna Grusander koki karvaan tappion tuomariäänin amerikkalaiselle Jinh Yu Freylle. Tuomareiden antamat pisteet herättivät huomiota, joka kävi hyvin ilmi varsinkin sosiaalisessa mediassa. Virastomestari Jyrki Nurminen jututti kotimatkalla ollutta Grusanderia tuoreeltaan ottelun jälkeisistä tunnelmista.

Uran ensimmäinen viisieräinen maistui Minna Grusanderille. Kuva: Dave mandel/Invicta FC.

Miten ottelu Jinh Yu Freytä vastaan sujui omasta mielestäsi?
”Se sujui ihan kivasti. Koin hallitsevani ja kontrolloivani ottelua, eikä kolmannessakaan erässä mitään hätää ollut, vaikka tiedostinkin menettäväni sen erän matossa selälläni.”

Miltä tuntui otella ensimmäistä kertaa viisieräinen ottelu?
”Viisieräisyys tuntuu sopivan minulle oikein hyvin, kuten ennalta uskoinkin. Kunto ja voimat riittävät erittäin hyvin pitkiinkin matseihin, jatkossa osaan ja uskallan sitä varmasti käyttää vielä huomattavasti paremmin hyödyksenikin.”

Ottelun tulos aiheutti kohua sosiaalisessa mediassa. Lukuisat ottelua seuranneet tavalliset katsojat hämmästelivät tuomiota, ja kansainväliset vapaaottelumediat, muun muassa Sherdog.com, pisteyttivät ottelun turkulaisen hyväksi. Myös Invictan presidentti Shannon Knapp osallistui keskusteluun aiheesta ja antoi rivien välistä ymmärtää, että tuomariston toiminnassa oli toivomisen varaa. Jopa Invicta FC:n tv-lähetyksen kommentaattorit arvioivat suorassa lähetyksessä Grusanderin voittaneen neljä erää viidestä. Vapaaottelu on toisinaan raaka laji urheilijan kannalta.

Grusander itse kertoo, että häviö tuomareiden päätöksellä aiheutti suurta hämmästystä ja harmitusta. Tämä luonnollisesti myös näkyi, kun kehähaastattelija Laura Sanko kysyi Grusanderin tunnelmia häkissä tuoreeltaan.

Minna Grusander ja Jinh Yu Frey väänsivät tasaisesti viisi erää. Kuva: Dave Mandel/Invicta FC.

Kotiinviemiset ottelun jäljiltä eivät olleet odotetun kaltaiset Grusander mainitsee muistoksi jääneen ainoastaan mustan silmän. Hän kuitenkin korostaa, että kun saa katsella ottelun uudestaan rauhassa, siitä löytyy varmasti paljon analysoitavaa hänelle ja valmennustiimille.

Jäikö ottelusta mahdollisesti vammoja?
”Kroppa on matsin jäljiltä ihan kunnossa eikä mitään vammaa ottelusta tullut. Kyynärpäät ovat vähän mustelmista hellinä, kun niillä tuli vastustajan päätä naputeltua, mutta sekin helpottaa nopeasti.”

Ketä vastaan haluaisit seuraavaksi otella?
”Olen valmis ottelemaan ketä tahansa vastaan painoluokassani, ja mielelläni ottelisin vielä tänä vuonna.”

Olisiko uusintaottelu mestaruudesta mielestäsi oikeutettu?
”Puheet uusintaottelusta alkoivat heti, ennen kuin olin edes astunut häkistä ulos. Itse olen tulevien otteluideni pohtimiset jättänyt omalta osaltani pitkälti managerille ja tiimille, mutta erityisesti tästä uusintaotteluasetelmasta täytyy todeta, että olen hyvin onnellinen, ettei minun tarvitse tehdä niitä päätöksiä.”

Mitä teet ensimmäiseksi, kun palaat Suomeen?
”Ensitöikseni Turkuun päästyäni halaan lapsiani ja ehkä kyynelehdin vähän.”

Teksti: Jyrki Nurminen
Kuvat: Dave Mandel/Invicta FC

Virkailija Jyrki Nurminen

Check Also

Bellator London: Kuinka suomalainen Kent Kauppinen oikein on?

Ylilyönti-podcastin videolla Bellator ottelija Kauppinen kertoo sukutaustastaan. Kuten nimestä voi päätellä, brittiläisen Bellator-ottelija Kent Kauppisen …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *